Kallio oli lopulta yhdistetyissä tuloksissa sijalla 22 jääden nopeimman ajan ajaneesta Ajo Motorsportin Johann Zarcosta 1,809 sekuntia.
– Ei voi todellakaan olla tyytyväinen tähän tulokseen. Aivan yhtä räpiköintiä oli koko päivä heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien ja ravasin yhtenään varikkopilttuussa muuttamassa säätöjä. Pyörä ei kääntynyt mihinkään, Kallio latasi pettyneenä.
– Toiseen harjoitukseen teimme taas muutoksia, mutta mitään kehitystä ei tapahtunut. Tänään oltiin valovuosi muita jäljessä, Kallio puhisi.
Vaisun tuloksen syy saattaa kuitenkin olla selvillä, sillä Kallion kisainsinöörillä oli oma näkemyksensä vauhdin puutteeseen.
– Harjoitusten jälkeen olimme täysin yllättyneitä siitä, miten pyörä voi olla noin käsittämättömän huono. Kisainssillä syttyi sitten lamppu päässä ja hän arveli, että ongelmat johtuisivat lisäpainojen uusista sijoittelupaikoista. Lisäpainoja on minulla yhteensä yhdeksän kiloa ja ne oli jostain syystä nyt laitettu eri tavalla kuin Aragonissa, Kallio ihmetteli.
Moto2-luokassa pyörän ja kuljettajan yhteispainon tulee olla vähintään 215 kiloa. Kallion ollessa sarjan kevyimpiä kuskeja, on hänen käytettävä lisäpainoja pyörässään.
– Yhdeksän kiloa on vaan jo niin iso määrä, että jos sen sijoittaa pyörään huonosti, niin voi siirtyä ajelemaan pelkkiä terveisiä. Toivotaan nyt, että tuo on se meidän ongelmakohta, koska se voisi olla suhteellisen helposti ratkaistavissa huomenna. Laitamme lisäpainot samoille paikoille missä ne olivat Aragonissa, Kallio sanoi.
Lauantaina aika-ajoihin Kallio ei juuri tulospaineita halua ladata, mutta kehitystä suomalainen toki haluaa nähdä.
– Vaikea on nyt varsinkaan näiden harjoitusten jälkeen spekuloida mihin vauhti aika-ajoissa riittää, mutta lähdetään nyt ainakin siitä, että saataisiin parempi lähtöruutu kuin se 15:s sija Aragonissa. Se vaatii toki sen, että suorituskyky saadaan tarvittavalle tasolle, mutta onneksi lauantaina on vielä yhdet treenit jäljellä säätöjen hiomiseen, Kallio kertoi.