Testejä taatusti innokkaimmin odottavien kuljettajien kastiin lukeutuu Mika Kallion ex-tiimikaveri, britti Scott Redding.
Raamikas, vajaa kuukausi sitten 21 vuotta täyttänyt Redding karisti Moto2-luokan pölyt suurista saappaistaan MM-hopeamitalistina.
Edessä siintää nyt MotoGP-luokan rookie-kausi Hondan kehutulla tuotantomallilla Fausto Gresinin johtamassa tiimissä, jossa espanjalainen Alvaro Bautista jatkaa puolestaan tehdaspyörällä. Bautista kävi viime vuonna monta keskinäistä ja ajoittain turhankin tulista taistelua Yamahan Valentino Rossin kanssa.
– Kaikki on minulle uutta, mutta nautin juuri tällaisista haasteista, huikkaa Redding.
Openin kärkimiehiä?
Reddingin työkalu noudattaa uuden Open-luokan mukaisia sääntöjä.
CRT:n korvaavassa avoimen luokan pyörässä on käytössä sarjaa hallinnoivan Dornan toimittama moottorinohjausjärjestelmä ja siinä sallitaan neljä litraa (24) suurempi polttoainetankki tehdaspyörään verrattuna. Openissa kullakin kuljettajalla on käytettävissään kauden aikana 12 moottoria. Tehdaspyörillä vastaava luku on viisi.
– En ole asettanut itselleni mitään erityistä tavoitetta ensimmäiselle testijaksolle, mutta tietenkin pyrin koko ajan kaventamaan eroa johtaviin Open-luokan kuljettajiin. Kauden aikana tavoitteena on sitten olla yksi heistä.
– Testasin RCV1000R-pyörää marraskuussa Valenciassa ja tykästyin siihen välittömästi. Katsotaan nyt, mitä Sepang tuo tullessaan, tuumii GP-sarjan historian kirjoissa paikkansa pitänyt britti.
Reddingista tuli kaudella 2008 kotiyleisönsä edessä Donington Parkin radalla kaikkien aikojen nuorin MM-osakilpailuvoittaja, kun hän tervehti ruutulippua riehakkaasti ykkösenä 125-kuutoisten kisassa.
Reddingilla on sen jälkeen plakkarissaan pitkä puhde belgialaisen Marc VDS Racing-tiimin kanssa. Lisäksi Marc VDS:n tiimipäällikkö Michael Bartholemy toimii Reddingin henkilökohtaisena managerina. Reddingia oltiin nostamassa MotoGP-luokkaan myös belgialaistiimin riveissä ja Ducatilla, mutta Bartholemy ja hänen suojattinsa päätyivät Hondaan.
Reddingin sopimuspapereista löytyy porkkanana tiettävästi myös pykälä puhdasverisestä prototyppipyörästä. Se on selviö, että HRC:n taholta seurataan silmä tarkkana tulokkaan esityksiä tulevalla kaudella.
– Kaikki ovat vastaanottaneet minut lämpimästi ja minulla tosiaankin riittää nälkää näyttää potentiaalini.
Rajuotteinen Redding oli viime kaudella pitkään kiinni Moto2-luokan maailmanmestaruudessa, kunnes kaatumiset ja loukkaantumiset romuttivat unelman ja himmensivät kullankiillon hopeiseksi.
– Viime vuonna Phillip Islandilla murtunut ranne on nyt jo paljon parempi ja olen harjoitellut kovaa, kuittaa Redding.
Parranpärinää yhä
Ducatin ympärillä
Sepangin radalla on ehditty jo ottaa eräänlainen varaslähtö kauteen ja siitä on vastannut Ducati.
Ducati häärää Sepangissa testiryhmänsä ja Michele Pirron voimin. Paikalla on myös viime syksynä Ducatin pomoksi Aprilialta siirtynyt tekniikkavelho Gigi Dall'Igna.
Ducatin tehdastallin molemmat kuljettajat, Andrea Dovizioso ja Cal Crutchlow, sekä Pramac-tiimin Andrea Iannone on merkitty Dornan viimeisimmällekin listalle tehdaspyörän statuksella. Iannonen tiimikaveri Yonny Hernandez puolestaan lähtee kauteen saletisti Open-pyörällä.
Varikoilla on silti riittänyt parranpärinää sen osalta, että Ducati harkitsisi edelleenkin koko kvartettinsa luokittelemista Openiin. Sääntöjen osalta tuon mahdollisen siirron takaraja on tässä ja nyt.
Viimeistään tiistaina Sepangissa nähdään, mikä on Ducatin osalta homman todellinen nimi.