Uransa neljännen MM-mitalin Valenciasta pokkaavalle Kalliolle ei kelpaa syntymäpäivälahjaksi muu kuin voitto ja sitä 13. MM-kauttaan ajavan konkari lähtee totisesti Valenciasta myös hakemaan.
– Kausi olisi mahtavaa päättää voittoon, Valenciassa myös menestyksekkään nelivuotisen yhteistyön belgialaisen Marc VDS -tallin kanssa päättävä Kallio huikkaa.
– MM-hopeaa ajatellen minulle kyllä riittäisi viideskin sija, jos Vinales voittaa, mutta se ei tietenkään ole tavoitteeni. Ainoa tavoitteeni on voittaa, Kallio uhoaa.
Moto2-luokan maailmanmestaruuden jo ratkettua Kallion espanjalaiselle tallikaverille Esteve ”Tito” Rabatille, on himmeämpien MM-mitalien kohtalo vielä auki. Valtaosan kaudesta kakkospaikkaa pitäneellä Kalliolla on edelleen vahva ote hopeamitaliin, joskin espanjalainen Maverick Vinales on Kalliosta vain 15 pisteen päässä.
– En halua stressata asiasta. Ratana Valencia on ollut minulle hyvä ja olen voittanut täällä kahdesti aiemmin. Kaikki edellytykset hyvään tulokseen pitäisi kyllä olla olemassa.
Viimeisen osakilpailuviikonloppunsa Marc VDS -tallin Kalex-pyörällä ajava Kallio uskoo myös pyöränsä olevan tänä viikonloppuna paremmassa iskussa kuin taannoisella kolmeviikkoisella kaukokiertueella.
– Saan pyörääni uuden moottorin, joka toivottavasti on hieman paremmassa tikissä kuin kaukokisoissa palvellut yksilö. Vaikka moottorien pitäisi aina olla samanlaisia, ne eivät kuitenkaan ole sitä todellisuudessa. Edellisen moottorin perusteella jäin esimerkiksi tallikaverilleni Titolle kaksi ja puoli kymmenystä per kierros, Kallio ihmettelee.
– Säätöjen osalta emme myöskään ole vielä tehneet lopullisia päätöksiä, mutta luulen, että päädymme jonkinlaisen kompromissiin talvitestien säätöjen ja sen suhteen, mihin olemme pyörää kauden aikana kehittäneet.
Ensi kaudella italialaisen Italtrans -tiimin väreissä ajavan Kallion Valencian viikonloppu käynnistyy perjantaiaamuna vapaiden harjoitusten merkeissä. Aika-ajo ajetaan lauantaina ja MM-mitalin värin ratkaiseva kisa sunnuntaina.