Vaikka Barcelonan Montmelon rata ei olekaan ollut kovin suosiollinen 31-vuotiaalle Kalliolle tämän 12-vuotisen uran aikana, on Marc VDS -tallin suomalaisvahvistus kuitenkin noussut Katalonian GP:ssä kertaalleen palkintopallille.
Tänä viikonloppuna tavoite on sama. Kaksi voittoa ja yhden kakkossijan kuluvan kauden kuuden osakilpailun aikana napannut Kallio janoaa taas palkintopallille, ja mieluiten juuri fanaattisen espanjalaisyleisön edessä.
– Barcelonassa täytyy ehdottomasti päästä parempaan tulokseen kuin edellisessä Italian Mugellon osakilpailussa, jossa olin kuudes. Kaikki edellytykset hyvään tulokseen ovat myöskin olemassa, sillä löysimme Mugellon kisan jälkeisenä testipäivänä pyörään hiukan parannusta ja olin siellä taas kärkivauhdissa, Kallio vinkkaa.
– Ja tämä Barcelonan ratahan on vähän samantyylinen kuin Mugello.
Jotain uutta on kuitenkin myös odotettavissa, tosin tällä kertaa rengasrintamalla.
– Dunlop on tuonut tänne uudentyyppisen renkaan, jota olimme testaamassa jo maaliskuussa Australian Phillip Islandilla. Kun ilman lämpötila huitelee kolmessakymmenessä, nousee radan lämpötilakin korkealle ja se taas asettaa haastetta renkaiden kestävyydelle.
– Ja siihen tällä uudella renkaalla koetetaan nyt löytää apua. Saa nähdä, miten se tulee toimimaan. Kyllähän täällä on usein ollut ongelmaa takarenkaan lämpötilan kanssa, joten toivottavasti uudesta renkaasta olisi jotain apua.
Kauden seitsemäs MM-osakilpailuviikonloppu käynnistyy Barcelonassa perjantaina.