Kalliolla komea MM-avaus Qatarissa: ”Hienoa aloittaa kausi podiumilla”

Pinaattikeittoa kaiken varalta kisapäivänä popsinut Kallio oli pelkkää rautaa ja samalla myös itse rauhallisuus trillerin ratkaisuvaiheessa.

”En lähtenyt ajamaan
loppua limiitillä”

Hän ei lähtenyt syyttä hötkyilemään ja haastamaan päätöskierroksella voitosta vääntäneitä espanjalaista Esteve Rabatia ja japanilaista Takaaki Nakagamia, vaan poimi varmalla suorituksella talteen isot MM-pisteet.

– Tito (Rabat) ja Nakagami ajoivat kisan loppupuolella pari kymmenystä kovempia kierrosaikoja. Pystyin seuraamaan heitä, mutta huomasin aika nopeasti, ettei minulla ollut enää mahdollisuuksia haastaa heitä voitosta. Otin lopun varman päälle, sillä sitä ehti edeltää pari läheltä pitänyttä -tilannetta, kertoi kaatojen mahdollisuudet visusti välttänyt Kallio.

– On kuitenkin hienoa käynnistää kausi podiumilla, painotti myös taktisesti nappikisan ajanut Kallio.

Kärkikolmikko irtosi jo hyvissä ajoin omille teilleen. Nakagamin pyörä oli valjastettu kovemmilla renkailla, kuin Marc VDS-tiimikaverin Rabatin ja Kallion vastaavat Kalexit.

Kaikkien renkaat näyttivät kuitenkin kestävän kelvollisesti loppuun asti. Nakagami haastoi Rabatia aina ruutulipulle, mutta hän joutui antautumaan loppujen lopuksi 40 tuhannesosalla.

Kallio tyylitteli maaliin 1,059 sekuntia voittajan takana ja Marc VDS:n riehakas intiaanitanssi sai alkaa Losailin samettisessa illassa.

Upea suoritus lauantain
tapahtumia peilaten

Kallio, 31, osoitti jälkeen kerran kivenkovan kisakuljettajan luonteensa, sillä hän joutui lähtemään 20 kierroksen kilpailuun käytännössä uudelleen rakennetulla ja warm up-sessiota lukuunottamatta testaamattomalla pyörällä.

Runko saatiin lainaksi Petronas Raceline Malaysialta, jonka puoleen Marc VDS:n tiimipäällikkö Michael Bartholemy kumarsi syystäkin syvään.

Lauantain aika-ajon raju tärsky olisi ollut monelle jo liikaa, mutta valkeakoskelainen kokosi itsensä ja Marc VDS-tiimin mekaanikot Stefan Haseneder sekä Craig Burton päreiksi menneen Kalex-pyörän huippuiskuun.

Kuluneelta kuullostava fraasi, ”tästä kuuluu kunnia koko tiimille”, piti tällä kertaa enemmän kuin kutinsa.

– En tuntenut kisan aikana kipua selässä, mutta nyt kyllä sitä taas tuntuu, myönsi Kallio taistelun tauottua.

Seuraavan kerran MM-pisteistä taistellaan kolmen viikon kuluttua teksasilaismaisemissa Austinissa. MotoGP-sarja vieraili viime vuonna ensimmäistä kertaa upealla ja lavealla Circuit of The Americas- eli COTA-radalla.

Kallio korkkasi COTA:n ja kuohuvaa kolmannella sijalla.

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2014/QAT/Moto2/RAC

Uusin numero