Kallio viides tiukassa aika-ajossa

Mika Kallio onnistui Moto2-luokan aika-ajossa mainiosti, kun valkeakoskelainen saavutti viidennen lähtöruudun. Eroa paalupaikalle ajaneeseen Marc Marqueziin jäi 0,362 sekuntia.

Eturivi ja kolmas lähtöruutu jäi Kalliolta vain 0,094 sekunnin päähän.

Saavutettu lähtöpaikka tyydytti Marc VDS-tallin suomalaiskuskia, koska kyseessä oli Kallion toiseksi paras aika-ajotulos Moto2-luokassa.

– Tosi tiukkaa oli niin kuin aina tässä luokassa. Samat nimet olivat nyt kärjessä kuin tällä radalla ajetuissa talvitesteissä, Kallio totesi.

– Sadekelillä oli pyörän käyttäytymisessä ongelmia, kenties ne johtuivat uudesta, 2012-mallisesta keulasta. Sitä ei saatu päivän harjoituksissa toimimaan, joten vaihdoimme aika-ajoon viimevuotisen version. Se toimikin hyvin kuivuneella radalla, ja minulla oli riittävä luottamus ajamiseen.

– Keli voi olla mikä vaan sunnuntain kisapäivänä. Sadekelillä säädöt ovat pieni arvoitus. Jos on kuivaa, meillä on tiedossa oikeat säädöt ja käytämme pehmeämmän seoksen renkaita.

– Sunnuntaiaamun warm-upissa kokeilen vielä muuttaa pyörän balanssia lisäpainoilla. Ajoin lauantaina koko ajan täydellä tankilla, kun pyörä ei ole niin hyvä ajettava painon keventyessä.

– Normaalitilanteessa lisäpaino on aina huono asia, mutta nyt on tärkeämpää, että pyörä toimisi hyvin viimeisillä kierroksilla, Kallio selvitti.

Jerez, Espanja.
Moto2-luokan MM-osakilpailu 2/17. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Marc Marquez Espanja, Team CatalunyaCaixa Repsol, Suter 1.43,005    
  2. Takaaki Nakagamami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,080
  3. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 0,268
  4. Thomas Lüthi  Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,305
  5. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,362
  6. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,391
  7. Esteve Rabat Espanja, Pons 40 HP Tuenti,  Kalex + 0,646
  8. Mike Di Meglio Ranska, Master Speed Up, Speed Up + 0,773
  9. Randy Krummenacher Sveitsi, GP Team Switzerland, Kalex + 0,853
10. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 0,954
11. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, Suter + 1,047
12. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,139
13. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 1,199
14. Max Neukirchner Saksa, Kiefer Racing, Kalex + 1,207
15. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 1,218

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/SPA/Moto2/QP

Espanjan GP:n aikataulu sunnuntaina Jerezissä:
Klo 09.40-10.00, Moto3-luokan warm up
Klo 10.10-10.30, Moto2-luokan warm up
Klo 10.40-11.00, MotoGP-luokan warm up
Klo 12.00, Moto3-luokan MM-osakilpailu 2/17
Klo 13.20, Moto2-luokan MM-osakilpailu 2/17
Klo 15.00, MotoGP-luokan MM-osakilpailu 2/18

Uusin numero