– Tavoitteena on palata voittajaksi ja varmistaa samalla Moto2-luokan MM-hopea, Kallio vahvistaa.
– Toki mestaruuskin on edelleen mahdollinen, mutta se vaatii Titolta totaalista epäonnistumista, MM-pisteissä toisena ja 41 pisteen päässä espanjalaisesta tallikaveristaan Esteve ”Tito” Rabatista oleva Kallio jatkaa.
Kallion ero MM-pisteissä kolmantena olevaan, espanjalaiseen Maverick Vinalesiin on puolestaan 20 pistettä. Jaossa on vielä 50 pistettä.
– Se tarkoittaa, ettei hopeamitalikaan ole itsestäänselvyys. Mutta sille tästä Sepangin kisasta lähdetäänkin hakemaan nyt varmistusta.
Hopeamitali varmistuu, mikäli Kallio saavuttaa kisassa kuusi pistettä Vinalesia enemmän. MM-mitali tulee olemaan Kallion pitkän uran neljäs.
– Jo senkin vuoksi voitto on ainoa tavoitteeni.
Kuumaa ja kosteaa
Malesian kuumankosteissa olosuhteissa ajettava kisa poikkeaa kuitenkin täysin kaukokiertueen kahdesta aiemmasta etapista Japanissa ja Australiassa.
– Täällä on paljon kuumempaa ja kosteampaa, mikä taas vaikuttaa moottorin säätöihin ja renkaiden toimintaan. Paikkana tämä on ollut aiemmin hyvä minulle, olen ollut palkintopallilla kolmesti, mutta vanhoja kisoja ei kuitenkaan kannata tuijottaa liikaa, sillä jokainen kisa on aina uusi ja erilainen.
Säätöjä enemmän Kalliota pohdituttaa kuitenkin Malesian säätila, joka trooppiselle vyöhykkeelle tyypilliseen tapaan saattaa aiheuttaa haasteita viikonlopun kisatapahtumille.
– Olen ollut täällä nyt kolme päivää ja jokainen päivä on mennyt saman kaavan mukaan. Aamulla paistaa aurinko ja iltapäivästä rupeaa satamaan vettä. Mikäli viikko jatkuu samaan malliin, on mahdollista, että aika-ajo ja kisa saatetaan joutua ajamaan sadekelissä. Kisahan täällä on hieman normaalia myöhemmin, vasta iltapäivällä klo 14.20 paikallista aikaa.
Aikaeron vuoksi Sepangin kisatapahtumat ajoittuvat Suomen aamuyöhön ja aamuun. Moto2-luokan ensimmäiset vapaat harjoitukset käynnistyvät varhain perjantaiaamuna klo 05.55.
* MotoGP-sarjan 17/18 MM-osakilpailun aikataulu Sepangin radalla Malesiassa:
Perjantai 24.10.
04.00-04.40, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
04.55-05.40, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
05.55-06.40, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
08.10-08.50, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
09.05-09.50, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
10.05-10.50, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus
Lauantai 25.10.
04.00-04.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
04.55-05.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
05.55-06.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
07.35-08.15, Moto3-luokan aika-ajo
08.30-09.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
09.10-09.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
09.35-09.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
10.05-10.50, Moto2-luokan aika-ajo
Sunnuntai 26.10.
03.40-04.00, Moto3-luokan warm up
04.10-04.30, Moto2-luokan warm up
04.40-05.00, MotoGP-luokan warm up
07.00, Moto3-luokan 17/18 MM-osakilpailu
08.20, Moto2-luokan 17/18 MM-osakilpailu
10.00, MotoGP-luokan 17/18 MM-osakilpailu
* Sepangin ratainfo:
Pituus: 5543 metriä
Leveys: 25 metriä
Mutkat vasemmalle: 5
Mutkat oikealle: 10
Pisin suora: 920 metriä
Valmistunut: 1998