Ruudusta kolme startannut Cortese putosi heti lähdön jälkeen muutaman sijan, mutta nousi pian neljänneksi. Saksalaisen pahin vastustaja Ranskan Jules Cluzel puolestaan sai unelmastartin ja nousi neljännestä ruudusta kärkeen.
Alkukilpailun ajan pito-ongelmista kärsinyt Cortese sai nostettua itsensä kolmanneksi 13 kierrosta ennen maalia. Kun kilpailusta oli jäljellä viisi kierrosta, hän puski itsensä toiseksi ohi paalupaikkamiehen Lucas Mahiaksen. Saksalainen yritti viimeisellä kierroksella ohi koko kilpailun johtoasemaa pitäneestä Cluzelista, mutta joutui lopulta tyytymään toiseen sijaan.
– Tämä oli aika rankka kilpailu etenkin alussa, jolloin minulla oli pito-ongelmia. Kilpailun edetessä tuntuma parani ja sain ohitettua kanssakilpailijoita. Tavoitteeni oli, että mikäli en saa ohitettua Julesia, pysyn aivan hänen takanaan, ja näin tein. Pääasia on, että johdamme edelleen MM-sarjaa ennen Qatarin finaalia, summaa Cortese, joka pitää nyt MM-sarjan ykköspaikkaa kuuden pisteen erolla Cluzeliin.
Tiimipäällikkö Vesa Kallio oli tyytyväinen viikonloppuun.
– Alussa Sandro ei meinannut saada hyvää rytmiä päälle, mutta viimeiset viisi kierrosta olivat hyvät. Tänään se ei tosin riittänyt Cluzelia vastaan. Tulokseen voidaan olla kuitenkin tyytyväisiä, kun tämä Villicumin rata ei oikein soveltunut Sandrolle niin hyvin kuin Cluzelille, Kallio toteaa.
– Qatarissa on tiukka viikonloppu edessä, sillä Sandro tuntee radan hyvin ja myös Cluzel on ollut siellä aina vahva, joten ei varmaan jännittävämpää päätöstä voi kukaan tälle kaudelle toivoa.
Suomalaistiimin belgialaiskuljettaja Loris Cresson lähti kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun hienosti ruudusta kymmenen ylittäen maaliviivan samalla sijalla.
– Tämä oli kauden paras viikonloppu! Viimeisellä kierroksella jouduin väistämään edessä jarruttanutta kilpailijaa ja tipuin kahdeksannelta sijalta kymmenenneksi, mutta olen silti tyytyväinen kauden kolmanteen top10-sijoitukseeni, Cresson ilakoi.
– Loriksella oli hyvä viikonloppu. Superpolessa 10:s ruutu ja kisasta sama sijoitus ja viimeiselle kierrokselle asti pystyi ajamaan kahdeksantena, niin saa poika olla ihan tyytyväinen omaan tekemiseen, Kallio kehuu.
MM-kauden finaali ajetaan 27. lokakuuta Qatarissa.