Tänä vuonna maailmanmestaruuden yhdessä kuljettajansa Sandro Cortesen kanssa voittanut Kallio Racing on nyt saanut varmistettua toisen ensi kauden kuljettajistaan. Suomalaistiimi on tehnyt jatkosopimuksen heidän väreissään tällä kaudella debytoineen 20-vuotiaan belgialaisen Loris Cressonin kanssa.
– On hienoa, että päästään jatkamaan toinen kausi Loriksen kanssa, iloitsee tiimipäällikkö Vesa Kallio.
– Tietysti se oli meidän alkuperäinen suunnitelma koko ajan, että lähdetään pitkällä tähtäimellä tekemään hommia, kun kyseessä oli nuori ja suhteellisen kokematon kaveri. Nyt on huomattavasti helpompi lähteä ensi kauteen, kun tunnemme toisemme ja radat ovat nyt hänelle tuttuja.
Cresson sijoittui debyyttikautenaan SuperSportin MM-sarjan loppupisteissä sijalle 12 ja raivasi tiensä kolmesti kymmenen parhaimman joukkoon.
– Tämä kausi meni sijoituksellisesti ihan hyvin. Cresson oli aika lailla niillä sijoilla, mitä ajateltiinkin. Etukäteen oli tiedossa, että viivalla on kovia kuskeja, mutta oikeastaan kaudesta tuli vielä vähän kovatasoisempi kuin ajattelin. Vauhdillisesti ja ajallisesti sarjassa mentiin kovempaa kuin edellisinä vuosina. Tyytyväisiä voitiin olla siis Cressonin suorituksiin.
Myös Cresson itse iloitsee päästessään jatkamassa tiimissä, jonka ammattitaidon hän arvostaa korkealle.
– Me teimme tällä kaudella hyvää kehitystä tiimin kanssa ja pääsimme top10-joukkoon kolmesti. Ensi kaudella tavoite on olla enemmän kärjessä, tavoittelemme sijoja 5-10. Työskentelen kovasti, että saavuttaisimme tämän tavoitteen. Tänä talvena vietän paljon aikaani pyörän päällä ja keskityn ajotyyliini hiomiseen, Cresson summaa.
Kallio Racing on jo aloittanut valmistautumiseen kauteen 2019, joka starttaa helmikuussa Australiasta.
– Nyt kun päästään jatkamaan saman kuskin kanssa, niin tiedetään, mitä tarvitsee tehdä. Talvi täytyy tehdä rajusti hommia, että pystytään kehittymään niillä osa-alueilla, joilla saadaan kierrosaikoja parannettua entisestään, Kallio päättää.
Kallio Racingin toisen kuljettajan sopimus julkaistaan lähiviikkoina.