– Kaikki tuntui toimivan hyvin, heti ensimmäisistä kierroksista lähtien. Takarenkaan kanssa tosin oli ongelmia, niin kuin vähän arvelimmekin ja kyllähän siinä huomasi, että käytössä on tosi kovia rengasseoksia. Rengas luisti ja pyörä eli koko ajan, eli minun piti ajaa erilaisella rytmillä ja aika paljon normaalia rauhallisemmalla ajotyylillä, ettei rengas lähtisi sutimaan Kallio totesi.
– Mutta samaa ongelmaa näytti olevan vähän kaikilla. Kierrosajoissa oltiin myös viime vuotta jäljessä, mutta näillä rengastuksilla niistä tullaan varmaan joka tapauksessa jäämään.
Kallion paras kierrosaika, 1.25,333, syntyi päivän toisen harjoitussession lopulla.
– Oli hyvä huomata, että pystyimme olemaan kovillakin rengasseoksilla kilpailukykyisiä, vaikka aluksi sitä vähän epäilimme. Uskon, että pystymme yhtä lailla huomennakin olemaan kärjessä ja taistelemaan aika-ajoissa paalupaikasta.
– Tosin huomisen sää on vielä arvoitus. Tänäänkin tänne oli luvattu sadetta, mutta ajoimme molemmat treenit kuivalla. Heti treenien jälkeen alkoi kuitenkin valtava ukkosmyrsky, joka jatkuu edelleen.
– Pyörään meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään isompia muutoksia, eikä takarenkaan pitoakaan tulla saamaan millään säädöillä paremmaksi. Näillä mennään ja koitetaan pärjätä, mutta luotto minulla on joka tapauksessa korkealla, Kallio fiilisteli.
Sachsenringin GP:n kolmannet vapaat harjoitukset jatkuvat lauantaina. 45 minuutin aika-ajo ajetaan iltapäivällä klo 16.05 Suomen aikaa.
* Perjantain harjoitusten täydelliset tulokset, Moto2-luokka:
http://resources.motogp.com/files/results/2014/GER/Moto2/FP2/CombinedPracticeTimes.pdf?v3_1e71a4a5
Moto3-luokka:
http://resources.motogp.com/files/results/2014/GER/Moto3/FP2/CombinedPracticeTimes.pdf?v1_11d694ce
MotoGP-luokka:
http://resources.motogp.com/files/results/2014/GER/MotoGP/FP2/CombinedPracticeTimes.pdf?v1_5935fc93