Kallio myhäilee MotoGP-pyörän puikoissa: ”Olen erittäin tyytyväinen KTM:n suorituskykyyn”

– Teimme kahtena ensimmäisenä päivänä töitä äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa ergonomian ja pyörän säätöjen kanssa. Pystyimme vahvistamaan monet muutokset onnistuneesti kolmannen ajopäivän paremmissa olosuhteissa.

– Olen erittäin tyytyväinen pyörän suorituskykyyn ja uskon, että voimme antaa teknikoille jälleen tärkeää palautetta, kertoi seuraavan testijakson maaliskuun alkupuolella ajava Kallio.

KTM:n kunnianhimoisen kuninkuusluokan projektin konsulttina häärivä kokenut Mike Leitner oli hänkin hyvillään Jerezin saldoon ”puolihullusta” kelistä huolimatta.

– Ikävä kyllä meillä oli tällä kertaa huonoa onnea sään kanssa, mutta muuttuvista olosuhteista oli myös hyötyä työssämme. Tämä merkitsi ensimmäistä kokemustamme märällä radalla ja pystyimme ottamaan tärkeitä kehitysaskeleita elektroniikan sekä ajettavuuden osalta.

De Puniet liittyi
testikaartiin

Kallion kanssa Jerezin 4,4 kilometrin mittaista rataa kiersi KTM:n testikaartin toinen vakiomies, eli saksalainen Alex Hofmann.

Enemmän keikkaluonteisesti itävaltalaisvalmistajan pyörää testaava ranskalainen Randy de Puniet korvasi Hofmannin viimeisen ajopäivän jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin rata oli jo täysin kuiva.

– De Puniet tarjoaa meille erittäin tärkeän panoksen pyörää kehitettäessä, Leitner muotoili MotoGP-luokasta kovan kokemuksen omaavan kuljettajan panosta.

De Puniet on työskennellyt aiemmin vastaavassa roolissa Suzukilla, joka tekee tänä vuonna lopullista läpimurtoaan MotoGP-luokassa.

– En ollut ajanut MotoGP-pyörällä reiluun vuoteen, mutta tämä pyörä tuntui välittömästi hyvältä. Tämä oli minulle hyvää valmistautumista seuraavalle testijaksolle.

Hofmann oli ehtinyt testata KTM:n RC16-pyörää Jereziin tultaessa jo kahdesti, eli viime vuoden puolella Red Bull Ringillä ja myöhemmin yhdessä Kallion kanssa Valenciassa.

– Pyörä on kehittynyt niistä testeistä monelta osin. Meillä on olemassa hyvä pohja ja seuraavaksi alamme kiristää kierrosaikoja, heitti Hofmann.
 

Uusin numero