Yhdeksän osakilpailua käsittävä loppukausi käynnistyy tiiviillä kolmen viikonlopun kisarupeamalla, joka sisältää Indianapolisin lisäksi myös Euroopan mantereella ajettavat Tsekin Brnon ja Iso-Britannian Silverstonen osakilpailut.
– Syksystä tulee todella tiivis, eikä lepäämiseen jää paljoakaan aikaa. Matkustamista tulee paljon, sillä kauden jälkipuoliskolla ajetaan myös kaukokiertueen kisat Aasiassa ja Australiassa, 12. kauttaan MM-tasolla kiitävä Kallio, 30, selvittää.
Kahdeksan ajetun osakilpailun jälkeen viidentenä Moto2-luokan MM-pisteissä oleva Kallio aikoo kauden jälkimmäisen puoliskon aluksi pyrkiä kuromaan piste-eroa kiinni luokkansa kärkeen. Luokan johtopaikkaa pitää Kallion engalantilainen tallikaveri Scott Redding.
– Siitä lähdetään, että pisteissä pyritään kuromaan kärkeä kiinni. Mikään mahdottomuus se ei ole, sillä ero kolmantena olevaan Esteve Rabatiin on vain seitsemän pistettä, Kallio vertaa.
”En ole radan suuri fani”
Vuodesta 2008 saakka MM-sarjan kisakalenteriin kuulunut Indianapolisin osakilpailu ei kuitenkaan kuulu Kallion suosikkeihin.
– Suurimmat ongelmat ovat radan erilaiset pinnoitteet ja vaihteleva pito. Käsittääkseni rata on tänä vuonna MM-kalenterissa viimeistä kertaa, joten ihan hyvä niin, sillä en todellakaan ole radan suurin fani.
Viime vuonna neljänneksi Indianapolisissa ajaneen Kallion Kalex-pyörä on tällä hetkellä samalla pohjalla kuin kesätaukoa edeltäneessä Saksan Sachsenringin osakilpailussa.
– Kisaan lähdetään samoista lähtökohdista kuin Sachsenringillä, eikä mitään ole muutettu. Tarkoituksena on kuitenkin vielä tutkia viime vuoden säätöjä, jos sieltä löytyisi jotain ideoita siihen, millä perjantaina kannattaa lähteä liikkeelle.
Aikaeron vuoksi Indianapolisin kisatapahtumat ajoittuvat pääasiassa Suomen ilta-aikaan. Moto2-luokan kilpailu ajetaan sunnuntai-iltana klo 19.20.