– Se on täysin ilmeistä. Näin marraskuussa, että saimme medialta yhdellä testijaksolla enemmän huomiota kuin viime kauden talvitestien aikana yhteensä. Näin siksi, että meillä on nyt nuorempi Marquez. Huomio oli vähäisempää Rabatin (Esteve) ja Kallion ollessa tiimikavereita, toteaa Bartholemy.
Alex Marquezin valttina on Moto3-luokan maailmanmestaruus, mutta sitäkin kovempi juttu on tietenkin se, että hän on itsensä Marc Marquezin nuorempi veli.
”Tito” Rabat lähtee ensi vuoteen hallitsevana maailmanmestarina, mutta jo tässä vaiheessa on selviö, että nuorempi Marquez kerää ainakin alkukaudella enemmän huomiota menestyksestä riippumatta.
Se sopii tietenkin mainiosti Rabatille ja erityisesti MM-hopeamitalisti Kalliolle. He ovat tunnetusti niitä kuljettajia, jotka antavat tekojen puhua puolestaan.
Marc Marquez on myöntänyt moneen otteeseen olevansa äärimmäisen kiusaantunut siitä, että Alexia kohdellaan julkisuudessa ensisijaisesti hänen pikkuveljenään.
– Alex on maailmanmestari ja hänellä on myös etunimi. Hänen nimensä ei ole ”Marcin pikkuveli”!, tykittää MotoGP-luokan tuplamestari.
Yhtä köyttä tiiviisti vetävät Marquezit ovat antaneet samalla ymmärtää, että veljesten aika ei ole vielä kypsä kilpailla samassa luokassa.
– Minulle mahdollinen siirtyminen Moto3:sta suoraan MotoGP-luokkaan ei tullut kysymykseenkään. Näin sen mahdottomuutena. Haluan edetä urallani askel askeleelta, kunnes olen varmuudella valmis kuninkuusluokkaan. Sitä edeltää muutama vuosi hyvää oppia Moto2-luokassa, A. Marquez alleviivaa.