Hyvän startin ottanut ja kisan alkuvaiheessa kakkospaikkaakin pitänyt Kallio oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen.
– Huono homma. Lähdin kisaan suhteellisen hyvällä fiiliksellä, sillä löysimme aamun warm-upin aikana pyörän ajettavuuteen parannusta ja olin aika hyvässä kyydissä. Kisa alkoikin todella hyvin, mutta sitten se tuttu, viime kisassakin vaivannut takarengasongelma palasi kuvioon, Kallio hymähti.
– Takarenkaan pito alkoi hävitä siinä kymmenennen kierroksen paikkeilla. Eipä siinä taaskaan paljon muuta voinut tehdä, kuin roikkua sitkeästi mukana, vaikka kierrosajat heikkenivät koko ajan.
– Tuo rengasongelma on kyllä mystinen, sillä vaikka olemme koittaneet muuttaa kaikkea, niin emme ole löytäneet siihen parannusta. Alkukaudesta se ei vielä ollut näin pahana, mutta nyt 3-4 viimeisessä osakilpailuissa siitä on ollut todella paljon harmia. Joku nyt ei vaan ole ihan kohdallaan tai toimi niin kuin pitäisi, ja se ei ole hyvä juttu.
– Maailmanmestaruushaaveet tämä kisa pisti kyllä nyt tiukille. Ero Rabatiin (Esteve) on tällä hetkellä 38 pistettä, kun jaossa on vielä 75 pistettä, Kallio laskeskeli.
– Lisäksi Vinalesin loppukiri täytyy vielä ottaa huomioon. Vinales on nyt MM-pisteissä kolmantena 32 pisteen päässä minusta, joten kauden kolmen viimeisen loppukisan kanssa täytyy olla tarkkana.
MotoGP-sirkuksen tiivistempoista kaukokiertuetta on jäljellä vielä kahden osakilpailun verran. Seuraava kisa ajetaan jo heti ensi viikonloppuna 19. lokakuuta Australian Phillip Islandin radalla.
Kalliolle rata on tuttu jo maaliskuiselta testijaksolta, jonka Marc VDS -talli suoritti siellä rengastestitarkoituksissa. Phillip Islandin osakilpailussa nähtiin viime vuonna rengasfarssi, jonka vuoksi kisamittaa jouduttiin lyhentämään 13 kierroksen mittaiseksi. Kallionkin ajamat rengastestit suoritettiin juuri siksi, ettei vastaavaa ongelmaa ilmenisi enää tänä vuonna.