Kallio apeissa tunnelmissa: ”Sama tarina se vain jatkuu”

Paalupaikalle ajoi Moto2-luokan MM-pistejohdossa oleva ranskalainen Johann Zarco, jolle Kallio jäi 1,397 sekuntia.

Kallion osalta aika-ajot olivat lähinnä selviytymistaistelua, eikä vauhti parantunut harjoituksissa tehdyistä säätömuutoksista huolimatta.

– Sama tarina se vain jatkuu, emmekä saa eturengasta toimimaan sitten millään. Onhan tämä totaalinen katastrofi verrattuna edellisen viikonlopun kilpailuun Yhdysvalloissa. Kovaa on tultu tulosluettelossa alas yhdessä viikossa, Kallio harmitteli.

Ennen aika-ajoja pidetyissä lauantaiaamun harjoituksissa Kallio yhdessä tiiminsä mekaanikkojen kanssa kävi läpi vielä useita eri variaatioita säätöjen ja balanssin suhteen, mutta se ei tuottanut tulosta.

– Paljon tehtiin vielä harjoituksissa muutoksia, mutta mikään ei auttanut eturenkaan tuntuman kanssa. Tällä hetkellä tilanne on se, että vaikka tekisimme mitä tahansa säätöjen kanssa, niin kehitystä ei oikein tapahdu suuntaan eikä toiseen. Pyörä on nyt käytännössä mahdoton ajaa, eikä se sovi omaan ajotyyliini yhtään, Kallio latasi.

Ratamoottoripyöräily on kenties yksi fyysisesti vaativimmista urheilulajeista, mutta myös henkisen suorituskyvyn on oltava huippuiskussa jokaisessa kilpailussa. Kallio myöntää, että kuluneen kauden vaikeudet ovat vaatineet totuttua enemmän panostamista myös henkiseen latautumiseen.

– Kisafiiliksen hakeminen on monta kertaa työläämpää kun tietää ja tuntee, että ajamisesta ei tahdo tulla mitään. Tällä kaudella on ollut erityisen raskasta tsempata itseään kisaviikonlopuille, kun vastoinkäymisiä on ollut niin mahdottoman paljon. Onneksi olen luonteeltani kuitenkin sellainen, että en anna todellakaan helpolla periksi ja aina kun kypärä laitetaan päähän, niin taistelutahto herää kyllä satavarmasti henkiin, Kallio totesi.

Lähtökohdat Brnon sunnuntain osakilpailuun eivät ole parhaat mahdolliset ja Kallio lähteekin antamaan kaikkensa heti kilpailun alusta alkaen.

– Ensimmäisellä kierroksella ei ole varaa varmistella yhtään, vaan yritän heti lähteä aggressiivisesti nostamaan sijoitusta. Jos lähtö ja ensimmäiset mutkat menevät nappiin, niin saatan pystyä poimimaan useammankin sijoituksen. Vaikeaa se tosin tulee olemaan, mutta sitä on yritettävä. Toivottavasti huomenna olisi vielä sadekelin kisa, niin se voisi sekoittaa pakkaa hieman meidän eduksi, Kallio avasi kilpailutaktiikkaansa.

– Säätöjen osalta ei oikeastaan tiedetä vielä yhtään, mitä tullaan tekemään, mutta ainakin se on varmaa, että kisa ajetaan huomenna ja me käytetään edelleen Dunlopin mustia ja pyöreitä renkaita, Kallio letkautti lopuksi.
 

Uusin numero