Marc VDS Racingin riveihin siirtynyt Kallio kiersi tuulisen Ricardo Tormo-radan yhteensä 77 kertaa kellottaen parhaimmillaan ajan 1.39,90. Testien kärkikolmikon muodostivat Asparin Julian Simon, Kieferin Stefan Bradl ja Kallion tiimikaveri, kolme sekuntia suomalaista kovemman ajan takonut Scott Redding.
– Lähdin ensimmäisiin Moto2-luokan testeihin ilman odotuksia, sillä en ole ajanut tällaista pyörää koskaan aikaisemmin. Tunsin välittömästi, että pyörä on MotoGP:tä kevyempi. Suunnanmuutokset sillä ovat paljon nopeampia, mutta tietenkin voimaa on vähemmän. Pyörää on kuitenkin lysti ajaa. Mutkanopeudet ovat kovemmat kuin MotoGP-luokassa, luonnehti Kallio.
Kerran kaatunut Kallio kärsi pyörän tärinäongelmasta
Kallion testipäivään mahtui myös yksi kevyt kaatuminen radan neljännessä, oikealla taittavassa mutkassa. Kallio kärsi samasta ongelmasta, kuin niin moni muukin kuljettaja luokan avauskaudella.
– Pyörä täristi, mutta se on normaalia kaikille, jotka ajavat ensimmäistä kertaa tällaista pyörää. Tiimi totesi minulle, että siihen tottuu ajan mittaan. Torstain testeissä minulla on käytössä supersport-luokan moottori ja erilainen vaihdelaatikko, kertoi Kallio.
Tiimipäällikkö Michael Bartholemy rauhoitteli Kalliota tärinäongelman osalta.
– Se on tosiaankin normaalia tämän luokan uusille kuljettajille. Olosuhteet eivät olleet myöskään ihanteelliset kovan tuulen vuoksi. Mika omaksui kuitenkin nopeasti Suter MMX-pyörän ja tiedän kokemuksesta, että pystymme vähentämään tärinäongelmaa torstain testeissä.
Toiseen Moto2-luokan valmistautuva Redding, 17, pääsi jo testaamaan uusia osia ja päivitettyä runkoa.
– Tuuli oli riesana, mutta jo nyt kävi selväksi, että uudistuksien myötä pito oli parempi takana, mikä auttoi mutkista ulostuloa. Toivotaan nyt, että olosuhteet ovat torstaina paremmat.
Kierrosmäärissä Kalliota paremmaksi ensimmäisenä testipäivänä pistivät vain Aleix Espargaro (80) ja Bradley Smith (90), jotka hekin lukeutuvat luokan tulokkaisiin.
Kallion entinen Pramac-tiimikaveri Espargaro kellotti Ponsin pyörällä lukemat 1.37,40. Piikkiluokan uransa Valencian GP:n voittoon päättänyt Smith paineli Tech3-tiimin pyörällä ajan 1.38,70.
Tiistaina ja keskiviikkona Ricardo Tormo-rataa kiertävät MotoGP-luokan kuljettajat.