Kaksinkertainen maailmanmestari Aubert siirtyy KTM:ltä Betalle

Sopimusta ei ole vielä vahvistettu, mutta sitä pidetään käytännössä selviönä. Vuosina 2008 ja 2009 maailmanmestariksi ajanut Aubert, 33, kilpailee kolme seuraavaa vuotta Beta Racingin riveissä.

Päättyneellä kaudella MM-pisteissä neljänneksi italialaisen Honda-kuljettaja Alex Salvinin, Husabergilla kisaavan ranskalaisen Pierre Renetin ja espanjalaisen KTM-tiimikaverinsa Ivan Cervantesin takana sijoittunut Aubert jatkaa E2-luokassa. Lisäksi hänen ohjelmaansa Betalla lukeutuu Italian sarja, jota hän ajoi viime kaudellakin ennen loukkaantumistaan.

Todellisten huippuvuosiensa jälkeen loukkaantumisten kanssa tuskaillut Aubert ajoi kaudella 2013 yhden MM-osakilpailuvoiton. Se näki päinvalonsa 15. kesäkuuta Romanian Buzaussa, kun hän kukisti Salvinin 22 sekunnilla. Aubert on ajanut urallaan kaiken kaikkiaan 39 MM-osakilpailuvoittoa.

Aubertin paikan KTM:n tehdastiimin E2-luokan kaksikossa ottaa suurella todennäköisyydellä hänen maanmiehensä Antoine Meo. Meo on yltänyt neljään peräkkäiseen maailmanmestaruuteen, joista kaksi viimeisintä ovat tulleet KTM:llä E1-luokassa.

Aubert kilpailee ensi maanantaina käynnistyvällä Sardinian Sixillä mestaruutta puolustavan Ranskan riveissä. Aubertin, Meon ja Renetin ohella Ranskan kivikovassa nipussa ajavat Jeremy Joly, Rodrig Thain ja Fabien Planet.

E3-luokan kaksi viimeistä maailmanmestaruutta nimiinsä kuitannut Crhristophe Nambotin joutuu jäämään peukalovamman vuoksi sivuun MM-joukkuekisasta. Planet nousi näin ollen reservistä remmiin.
 

Uusin numero