Kaivolaiselle kaksi kakkossijaa Viron mestaruussarjassa

Ensimmäisen päivän yleiskilpailun voiton vei viime vuoden E3-luokan MM-pronssimitalisti Aigar Leok, joten Kaivolaisen neljäs sija tuli kovassa seurassa.

– Kisa meni ihan hienosti, otettiin suomalaisille kolmoisvoitot E1 luokassa molempina päivinä, iloitsi Kaivolainen.

Miko Mellin oli molempina päivinä E1:n nopein, Kaivolainen kakkonen ja Kim Teikari kolmas. Kaivolainen ajoi kisan tuttuun tapaan alle 125-kuutioisella KTM:llä.

Kaivolainen saavutti viime vuonna Viron mestaruuden samaisessa E1-luokassa. Tänä vuonna mestaruus jäänee uusimatta, sillä Kaivolainen jättänee väliin seuraavat Viron mestaruusosakilpailut.

– Kilpailu oli hieno. Monipuoliset maastokokeet vaihteli nopeista kuivista hiekkakangasmaastoista märempiinkin paikkoihin ja perinteiseen puunkiertoon, kiitteli Kaivolainen kisan reittiä.

– Siirtymät oli lähes kokonaan maastossa, joten kisa oli varsin vaativa. Ajoaikaa maastossa kertyi yli kolme tuntia, summasi Kaivolainen.

Varsinaisten lauantain ja sunnuntain kisapäivien lisäksi perjantaina järjestettiin runsaan yleisömäärän kerännyt prologi Tarton keskustassa.

Kaivolaisen kisakausi jatkuu motocrossin MX J Cupin -kilpailulla Raumalla tulevana viikonloppuna.

Siitä parin viikon kuluttua 25.5. Motopalvelun kuljettajalla on vuorossa tiimin kotikisa 48. Toukokuun ajo, jonka järjestää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan vietttävä Orimattilan Moottorikerho.
 

Uusin numero