Joni Kaivolainen oli uuden U20-luokan selkeästi nopein kuljettaja Karkkilan Enduro Lenkillä. Historian ensimmäinen kotimainen U20-luokan voitto kirjattiin näin 27.1.2013 Joni Kaivolaisen nimiin.
Kauden ensimmäiseen kilpailuun Kaivolainen lähti mittaamaan vauhtiaan ja hakemaan kilpailukokemusta uuden yhteistyökumppanin, karkkilalaisen Tekopan valmistamilla spoorijalkatapeilla. Talvi- ja spoorikäyttöön suunnitellut avoimet tapit toimivat kisassa odotusten mukaan, Tuntuma oli kohdallaan ja vauhti riitti U20-luokan selkeään voittoon.
Ero Kaivolaisen ja U20-luokan toiseksi ajaneen Eemil Pohjolan välillä venähti yli kahteen minuuttiin. Kaivolaisen aika alle 125 kuutioisella A1-luokkaankin sopivalla KTM:llä olisi riittänyt myös yleisen A1-luokan voittoon.
– Spoorit oli hiukan matalammat mihin olen tänä talvena treeneissä tottunut mutta ihan mukavasti kisa meni. Pyörä ja varusteet toimivat hienosti, kertoi Kaivolainen
– Ensimmäisellä ja toisella kierroksella taisi olla hiukan liikaa yritystä. Ekalla kierroksella kaaduin pariinkin kertaan ja toisella kierroksella vielä kerran. Kolmas ja neljäs kierros sujuikin sitten jo rennosti ilman ylimääräistä ohjelmaa, Kaivolainen kertasi kisan kulkua.
Kaivolainen ajoi selkeät U20-luokan pohja-ajat kaikilla neljällä kierroksella. Koko kisan nopein oli Kaivolaisen tiimikaveri, A2-luokassa ajanut Markus Michelsson Team Motopalvelusta.
Kaivolaisen seuraava kilpailu lienee Lievestuoreella 2. helmikuuta ajettava kansallinen kilpailu. Siellä olisi tiettävästi mahdollisuus treenata pimeäajoa maaliskuun lopulla SM-osakilpailuna ajettavaa Päijänne ajoa varten.
Karkkilan IV Enduro Lenkki, tulokset:
http://fin-enduro.com/tulokset/karkmk13/
* Kuva: Virpi Miettinen