Kristers Sergis omaa usean vuoden kokemuksen kansainvälisestä moottoriurheilusta, jonka johdosta tiimin kuljettajat saavat ensiarvoisen tärkeää oppia maailmalle lähdettäessä.
– On helppo jatkaa tulevalla kaudella yhteistyötä Sergiksen kanssa, sillä molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä menneen kauden tuloksiin ja toimintatapohin. Arvostamme suuresti Sergiksen apua ja vilpitöntä halua auttaa meitä kuljettajia tavoitteellisesti. KSM tiiminä avaa myös hyvät mahdollisuudet ajaa eri maiden mestaruussarjoja, kertoo määrätietosuutta huokuva Mikael Kaipanen.
Tulevalla kaudella Kaipasen pyöränä tullaan näkemään 150-kuutioinen 2-tahti KTM.
– Pystyin voittamaan 125-kuutioisella 2-tahti KTM:llä MXJ Suomen Cupin ja haluan jatkaa myös ensi vuonna 4-tahtisten haastamista MX2 SM-sarjassa. Koen, että 2-tahtinen opettaa ajamaan virheettömämmin, joka toivottavasti palkitsee pidemmällä tähtäimellä, jatkaa nuori hyvinkääläinen.
Kilpailukalenteri nuorukaisen osalta näyttää varsin ammattimaiselta ja kansainväliseltä. Päätavoitteet ovat MX2-luokan SM-sarjan lisäksi Saksan ADAC-motocrosssarjassa. Kalenteriin mahtuu myös valikoituja kilpailuita EMX250- sekä Saksan CrossCountry-sarjoissa.
Tiimikaverikseen Kaipanen saa latvialaisen Tomass Šileikan. KSM-tiimistä on ponnistanut maailmalle esimerkiksi vuoden 2011 85-kuutioisten maailman mestari Pauls Jonass. Kuluneella kaudella Jonass ajoi 125-luokan MM- pronssia.
Tiimipäällikkö ja KTM-kauppias Krister Sergis on 5-kertainen motocrossin sivuvaunuluokan maailmanmestari. Sergis on myös valittu Latvian Vuoden Urheilijaksi vuosina 1997, 1998 sekä 2000.