Kaatuminen maksoi Kalliolle SM-mitalin

Superbike-luokan osalta viimeinen osakilpailu tarjosi hurjasti jännitystä, sillä kaksi kisalähtöä sisältänyt viikonloppu tarjosi isolla pistepotillaan useammallekin kuljettajalle mahdollisuuden Suomen mestaruuteen.

Motoparkissa ajettiin poikkeuksellisesti vain yhdet aika-ajot. Tiukka SM-pistetilanne näkyi jo heti aika-ajoista lähtien, sillä Superbikeissa mentiin todella kovaa, alle rataennätyksen olevia aikoja. Paalupaikan otti Erkka Korpiaho ja Kallio Racingin KTM-kuljettaja Vesa Kallio, 31, oli aika-ajojen neljäs.

Superbike-luokan ensimmäinen kisalähtö ajettiin jo lauantaina. Johtopaikasta taistelivat Kallion lisäksi kaksi BMW-kuljettajaa, Kari Vehniäinen ja Korpiaho, jotka myös nappasivat kisan kaksoisvoiton. Kallio oli maalissa kolmantena.

Lauantain kilpailun jälkeen Superbike-luokan SM-pistetilanne muuttui entistäkin jännittävämmäksi. Kallio nousi kolmannen sijansa ansiosta niukkaan SM-pistejohtoon kahden pisteen turvin, mutta ero neljäntenä olevaan kuljettajaankin oli vain 10 pistettä.

Sunnuntain kisa päättyi Kallion osalta melko nopeasti kaatumiseen kolmannella kierroksella. Pyörän etupää lähti alta ja Kallio luisui radan hietikolle, loukaten hieman jalkaansa. Tiukan SM-pistetilanteen vuoksi myös Kallion mestaruus- ja mitalihaaveet karisivat, kun kilpakumppanit pääsivät ajamaan kilpailun loppuun saakka.

Sunnuntain kisan voitti lauantain tapaan Vehniäinen. Korpiaho oli toinen ja Eeki Kuparinen kolmas. Suomen mestariksi kruunattiin Korpiaho, joka otti samalla 15. mestaruutensa. Hopeaa otti Vehniäinen ja pronssia Kuparinen. Kallio oli SM-pisteissä neljäs.

– Lähdin tietysti hakemaan mestaruutta, mutta kaatumisen myötä se jäi nyt haaveeksi. Etupää vain lähti alta, eikä siinä ollut enää mitään tehtävissä. Loukkasin myös hieman jalkaani, joka onneksi säästyin murtumilta, Kallio kertasi.
 
Superbike-luokassa
vähän osallistujia

 
Motoparkin päätösosakilpailussa radalla nähtiin vain kymmenkunta Superbike-pyörää. Luokan kärjen taso on kova, mutta pyörien määrä huolestuttava, kun Erkka Korpiahokin ilmoitti lopettavansa uransa:

– Pyöriä oli jo hälyttävän vähän. Mielestäni A- ja B-luokat voitaisiin hyvin yhdistää, niin luokkaan saataisiin enemmän säpinää, Kallio pohdiskeli.

Kallion osalta ensi kauden suunnitelmat ovat vielä avoimia.
 

Uusin numero