Myöskään Meksikolainen bensa ei ole aivan yhtä räjähtävää kuin täällä ja laatu kuulemma vaihtelee huoltiksesta ja päivästä riippuen. Oktaaniluvut ovat suomalaista bensaa matalampia ja lukemat vain suuntaa antavia.
Videolla häärivä Koskenlaakso teki lopulta kolme suutinjumpaa Paavolan pyörään ennenkuin peli alkoi toimia suunnilleen normaalisti.
Härmäläisten leiri kasattiin eilen aamupäivällä. Huoltoteltat ja muu tarpeellinen pystytettiin kisaa varten valmiiksi, samoin keittiö. Köökin kanssa oli pieniä viemäröintiongelmia, sillä välin kun Koskenlaakso taisteli Paavolan kaasarin kimpussa, kuljettaja itse joutui LVI-alan ammattilaisena ratkomaan ketiiön viemäröintiongelmat.
Kalusto on viritetty viimeisen tiedon mukaan huikeaan kuntoon. Suomesta tuodut iskarit on saatu paikalleen ja SkogRacingin säädöt pääsevät oikeuksiinsa. Sankarimatkailijoiden tarina jatkuu huomenna, kun kaksikko Koskenlaakso&Paavola lähettää seuraavan videoraportin.