Lorenzo loukkasi itsensä ensin Aragonian kilpailussa ja uudelleen Thaimaan harjoituksissa, missä hänelle tuli hiusmurtuma ranteeseen. Thaimaassa hän ei pystynyt ajamaan kilpailua.
”Olen hyvin pettynyt, koska uskoin murtuman paranevan alle kahdessa viikossa ja että pystyisin ajamaan täällä kivuitta. Mutta rehellisesti sanottuna käsi tuntuu oikeastaan ihan samalta kuin Thaimaassakin. Sen jälkeen paranemista tapahtui muutaman päivän. Aloin uida ja tehdä joitakin harjoitteita, mutta aina, kun joudun käyttämään rannettani, tunnen aika kovaa kipua. Ei se tunnu yhtään paremmalta”, Lorenzo kertoo.
Lorenzo aikoo kuitenkin ajaa perjantaina avausharjoituksissa.
”Ranne on yhä tulehtunut ja kipua tuntuu, kun liikutan sitä. Silti kokeilen ajamista, vaikka en usko sen tuntuvan hyvältä. Yritän, sillä koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu.”
”Tilanne on hankala, sillä paraneminen ilman leikkausta voi olla aika pitkällistäkin, ja nyt tulisi ajaa kolme viikonloppua peräkkäin kilpaa. Se voi mennä paljon huonommaksikin, enkä usko sen ainakaan paranevan merkittävästi reilussa viikossa ennen Phillip Islandin kilpailua”, Lorenzo synkisteli.