Lorenzo ei ole koskaan startannut Barcelonassa eturivin ulkopuolelta, joten rata on hänelle mieleinen.
”Olen todella tyytyväinen ensimmäiseen paalupaikkaani Ducatilla ensimmäisen voiton jälkeen. Mutta erityisen tyytyväinen olen siihen tunteeseen, mikä minulla on nyt pyörän päällä”, Lorenzo kertoi.
”Jo Mugellossa tunne oli tosi mahtava, mutta nyt se on vieläkin parempi. Jopa kuluneilla renkailla pyörä on nyt erittäin hyvä. Emme laittaneet 3. ja 4. harjoitusten välissä uusia renkaita, halusimme kokeilla, kuinka pyörä toimii vanhalla renkaalla, kierrosajat olivat tosi hyviä.”
Ensimmäisellä aika-ajovedolla Lorenzo jäi kuitenkin 0,4 sekuntia Marc Marquezin taakse.
”Jostain syystä se ensimmäinen rengas aika-ajossa ei toiminut oikein, tunsin, että siinä oli jotain vikaa. Ehkä se ei vain lämmennyt kunnolla. Pysyin kuitenkin tyynenä, ja toinen rengas toimi jo kuten pitikin.”
Mugello oli Lorenzolle todellinen kauden käännekohta. Ennen sitä sijoitukset olivat 15, 11 ja 6, keskeytyksiä tuli kaksi. Lorenzo on koko ajan sanonut, että bensatankin uudelleen muotoilu ja Ducatin aiemmat päivitykset ovat syyt huimasti parantuneeseen vauhtiin.
”Vain niistä asioista on kyse, vaikka kaikki eivät sitä uskokaan. Olin kilpailukykyinen myös Jerezissä ja Le Mansissa. Minulla oli jo silloin vauhtia, mutta tarvitsin vielä sen viimeisen askeleen. Jotakin, mikä auttaisi minua pitämään kovan vauhdin yllä loppuun saakka. Mugellossa pystyin sen ottamaan”, Lorenzo selvitti.