Jorge Lorenzo: ”Haluan olla Ducatin toinen maailmanmestari”

Avauskilpailussa Qatarissa Lorenzo ajoi sijalla 10, kunnes pyörä hajosi. Tilanteessa oli ainekset vakavaankin onnettomuuteen jarrujen petettyä, mutta niin ei onneksi käynyt.

Testikausikin sujui vaihtelevasti. Vielä Sepangin testeissä Lorenzo oli nopein, mutta Thaimaassa ja Qatarissa hänellä oli suuria vaikeuksia GP18-pyöränsä kanssa. Lorenzon sopimus loppuu tämän kauden jälkeen. Ducati on jo ilmoittanut, että jos Lorenzo jatkaa heillä, hänen palkkansa tulee laskemaan selkeästi.

Lorenzo haluaa kuitenkin miettiä ainoastaan oma suoritustaan ja keskittyä ensimmäisen voittonsa ottamiseen Ducatin sarvissa. Kolminkertainen maailmanmestari oli viime kaudella MM-pisteissä vasta seitsemäs, parhaat sijoitukset olivat yksi kakkossija ja kaksi kolmossijaa.

”Jos ajan hyviä tuloksia, arvoni nousee. Jos en, se maksaa minulle paljon. Minua toki auttaa se, että ajan mahdollisimman kovaa juuri tällä pyörällä. Haluan ottaa avausvoittoni Ducatilla niin pian kuin mahdollista. Kaiken muun jätän managerilleni, enkä halua hukata itse lainkaan aikaa tulevaisuuden miettimiselle”, Lorenzo sanoo.

Ducatilla on ainoastaan yksi maailmanmestaruus MotoGP-historiassa, kun Casey Stoner vei pojan kotiin 2007.

”Minä haluan olla Ducatin toinen maailmanmestari. Mutta se vaatii sitä, että pitää voittaa. Ensin yksi kilpailu, sitten toinen, kolmas ja neljäs”, Lorenzo sanoo.
 

Uusin numero