Syahrin heitettiin tuleen Thaimaan testeissä. Tulos ei vielä ollut kummoinen, 24 kuljettajan joukossa tuli sija 22. Mutta siinä ei ole koko totuus. Hän kaatui ainoastaan kerran koko viikonlopun aikana, eikä paras aika jäänyt lopulta kuin 1.67 sekuntia Zarcosta. Ei hullummin kaverilta, joka ajoi ensi kertaa Yamahan MotoGP-pyörällä.
Kun Jonas Folger kertoi joutuvansa jättämään terveyssyistä koko kauden väliin, on Zarcon tallikavereina nähty myös Kohta Nozane, Broc Parkes, Michael van der Mark ja Yonny Hernandez.
”Olen todella iloinen hänen puolestaan. Hafizh on todella nöyrä ja mukava kaveri, joka ajaa lisäksi virheettömästi ja tarkan pehmeästi. Näkemäni perusteella uskon, että hänellä on iso potentiaali parantaa vauhtiaan nopeastikin”, Zarco sanoo.
”Hän on vielä nuori kaveri ja olen sitä mieltä, että juuri hänellä on eniten parantamisen varaa verrattuna kaikkiin muihin kuljettajiin, jotka ovat olleet ajamassa tiimissä kanssani tällä testikaudella.”