Johann Zarco innoissaan kotikisaan: ”Täydellä kaasulla ja voitto mielessä”

Viime kaudella Zarco suorastaan räjäytti koko Le Mansin ajettuaan tulokaskuljettajana aika-ajoissa eturiviin ja kilpailussa palkintopallille vasta uransa neljännessä MotoGP-kilpailussa.

Nytkin hän on tehnyt kovaa jälkeä ja on MM-sarjan kakkosena 12 pisteen päässä Marc Marquezista; takana on alkukaudesta kaksi podium-paikkaa.

”On hienoa päästä MM-sarjan kakkosena kotikisaan. Tosin Jerezissä palkintopallini oli enemmänkin silkkaa tuuria edelläni sattuneen joukkokolarin vuoksi. Silti sain sitä paljon itseluottamusta ja lähden Le Mansiin hymy kasvoillani”, Zarco sanoo.

Le Mansin yhteydessä puhutaan aina säätilasta, mutta Zarcoa ei haittaa, vaikka taivaalta tulisi pieniä mummoja.

”Toivon toki hyvää säätä, mutta vakka sataisi, tiedän, että Yamahani toimii hyvin ja osaan jo ennakoida sitä. Oli keli mikä tahansa, pyrin vain ajamaan rentona.”

Zarco muistelee viime kauden kilpailua mielellään.

”Viime vuoden kisa oli yksi urani parhaista ja mieleenpainuvimmista. Olin ensi kertaa urallani podiumilla. Nyt lähden ilman muuta taisteleman voitosta. On pysyttävä viileän rauhallisena, tehtävä tiimin kanssa täydellistä yhteistyötä, silloin saamme aikaan parhaan mahdollisen tuloksen.”

”Kotikilpailu ja valtava määrä faneja antaa minulle pelkkää positiivista energiaa, siitä tulee myös hyvin tunteellista. Vaikka se luo painettakin, käännän senkin positiiviseksi energiaksi. Nyt vain sormet ristiin ja täydellä kaasulla kohti kilpailua”, Zarco lupaa.

Kilpailusta on odotettavissa mielenkiintoinen, sillä alkukaudesta poikkeuksellisen moni kuljettaja on vieraillut kärkisijoilla.

”En todellakaan usko, että kisasta tulee samanlainen kuin viime vuonna. Viime vuonna kolme Yamahaa oli siellä vahvoja, mutta jos siihen tuudittautuu, on varma, ettei ole kärkipäässä. Marc Marquez on taatusti taas vahva, samoin Ducatit, jotka olivat mainiossa vauhdissa Jerezissä. Kaikki tehdastiimit ja pari muutakin ovat nyt paljon lähempänä toisiaan kuin viime kaudella, joten ihan mitä vain voi tapahtua ja yllätykset ovat mahdollisia missä tahansa kilpailussa”, Zarco uskoo.
 

Uusin numero