Jesse Mustonen ajoi yhdeksän pistettä huolimatta pienistä starttivaikeuksistaan, kun hänen edustamansa Valsarna otti kotivoiton norrköpingiläisseura Vargarnasta.
Hagforsilainen Valsarna jatkoi voittoputkeaan tänään kauden kotiavauksessa Tallhultin speedwaystadionilla. Vastassa oli Vargarna Norrköpingistä. Ottelun loppupisteet olivat lopulta selkeästi kotijoukkueelle 51-39. Valsarna on voittanut kaikki kolme otteluaan ja johtaa Ruotsin Allsvenskania täysin pistein.
Varkautelainen Jesse Mustonen ajoi Valsarnan riveissä jälleen vahvan suorituksen. Viidestä erästä varkautelainen ajoi 9 pistettä. Ensimmäisestä erästä mies ajoi komean voiton, mutta seuraavissa erissä starttien kanssa oli hieman haastetta. Viimeiseen erään pyörän säädöt saatiin kohdalleen ja startti oli terävä, tuloksena kakkossija joukkuekaveri Alexander Woentinin vanavedessä.
– Aina se on hienoa voittaa ja etenkin kotiyleisön edessä. Meinasi mennä jossain vaiheessa tiukemmalle, mutta onneksi pystyttiin hanskaamaan loppuun. Meillä on hyvä joukkue ja joukkuehenki, kommentoi Jesse.
– Kisa alkoi erävoitolla. Punaisella yleensä mahtuu ekapäähän ja niin kävi nytkin ja erävoitto tuli. Sen jälkeen oli hieman starteissa ongelmaa. Viivasta irtosi hyvin, mutta sitten lähti nostamaan pystyyn. Sitä ongelmaa on tällä kaudella hieman ollut. Viimeiseen erään tehtiin säätömuutoksia ja se oli hyvä, kommentoi Jesse päivän suoritustaan.
– Isot kiitokset Anders Mellgrenille tiimeineen mekaanikon hommista, toteaa Jesse lopuksi.
Tulokset:
Valsarna 51
Jonathan Ejnemark 7
Victor Palovaara 14
Alexander Woentin 9
Jesse Mustonen 9 (3,1,2,1,2)
Tomas Jonasson 11
Lucas Woentin 1
Jeremia Thelaus 0
Vargarna 39
Mathias Thörnblom 14
William Björling 2
Kevin Pedersen 12
Chris Wennerström 3
William Echardt Drejer 6
Oscar Holstensson 2
Kuva :Must One’s Racing Team
Teksti Tomi Nevanperä, Must One’s Racing Team