Jarno Saarinen sai kunnian liittyä ”Hall of Fame” MotoGP-kuljettajien joukkoon ansioistaan road racing ajajana. Jarno oppi ajamisen jäällä ja käytti myös asfaltilla silloin maailmalla vielä tuntematonta ajotyyliä ”polvi maassa”. Jarno Saarinen ehti kilpailla kansainvälisellä tasolla vain kolmen vuoden ajan, mutta saavutti siinä ajassa – varsinkin huomioiden, että hänellä ei ollut tehdastukea – maailman kärkiajajat, kuten Giacomo Agostinin. Saarinen voitti kaikkiaan viisitoista kilpailua ja nousi palkintosijalle 32 kertaa kansainvälisen uransa aikana. Hän voitti myös ensimmäisen ajamansa 500 ksm kilpailunsa.
Ensimmäisen, ja ainoan, maailmanmestaruutensa hän voitti vuonna 1972 250-kuutioisella Yamahalla. Samana vuonna hän oli myös voittaa Giacomo Agostinin 350-kuutioisissa.
Jarno Saarinen kuoli 20. toukokuuta vuonna 1973 traagisessa usean pyörän kolarissa Monzan radalla. Samassa onnettomuudessa kuoli myös toinen legenda, Renzo Pasolini. Saarinen on toistaiseksi ainoa road racingissä maailmanmestaruuteen yltänyt kuljettaja.
Jarnon muiston kunniapaikalle nostamista muiden suurmiesten joukkoon olivat todistamassa leski Soili Karme ja Jarnon veljet Jari ja Jarkko Saarinen.
Jarno Saarinen
Syntymäaika: 11.12.1945
Ensimmäinen Grand Prix: 125 ksm Suomen Grand Prix vuonna 1968
Ensimmäinen Grand Prix voitto: 350 ksm Tsekkoslovakian Grand Prix vuonna 1971
Grand Prix voittoja: 15
Palkintosijoituksia: 32
Maailmanmestaruuksia: 250 ksm vuonna 1972