Imatranajon kuljettajaluettelo julkaistu

58. kertaa järjestettävään Imatranajoon on aikaa enää viikko, ja kilpailuisännillä on syytä tyytyväisyyteen monella saralla. Järjestelyt ovat sujuneet erinomaisesti sekä täysin aikataulussa. Lisäksi kuljettajaluettelo lupaa kansainvälisestikin mitattuna kovatasoista kilpailua.

IRRC-katuratasarja (International Road Racing Championship) saapuu Imatralle jo ensi viikolla, 4.–7. heinäkuuta. Imatran keskustan tuntumassa järjestettävä Imatranajo edellyttää tarkkaa suunnittelua ja lukemattoman määrän talkootunteja niin etukäteen kuin varsinaisella kilpailuviikolla, jotta kuljettajat pääsevät taistelemaan legendaarisen kilpailun herruudesta ja yleisö nauttimaan huimapäiden menosta sujuvasti.

– Rata on valmistunut aikataulussa. Ennakkolipunmyynti sujuu jopa vauhdikkaamin kuin viime vuonna, jolloin teimme ennakkolippumyynnin ennätyksen. VIP-puolella on vielä tilaa perjantaille ja sunnuntaille, mutta lauantain osalta vaikuttaa siltä, että se tulee olemaan loppuunmyyty. Kuskilista on juuri saatu valmiiksi, ja kisan taso tulee olemaan korkea. On todellakin syytä olla tyytyväinen, minkälainen kokonaisuus on jälleen valmistumassa, tapahtuman vastaava tuottaja Juuso Valtakari iloitsee.

Imatranajo käynnistyy Imatran keskustassa Inkerinaukiolla järjestettävällä avajaisjuhlalla torstaina 4. heinäkuuta kello 18:30 alkaen. Yleisö pääsee tuolloin tapaamaan ja jututtamaan kuljettajia sekä hakemaan heiltä nimikirjoituksia ja ottamaan kuvia idoliensa kanssa.

Varsinaiset ajot käynnistyvät viime vuonna Jarno Saarinen Circuit Imatraksi vihityllä radalla perjantaina 5. heinäkuuta vapailla harjoituksilla ja aika-ajoilla kello 15:45. Jo päivällä kello 12:00 alkaen järjestetään ensi kertaa koulutus- ja verkostoitumistapahtuma Imatranajo Business VIP by Oma Säästöpankki.

Kilpailulähdöt ovat vuorossa lauantaina sekä sunnuntaina 6.-7. heinäkuuta, ja tapahtuma huipentuu viikonlopun nopeimpien kuljettajien King of Imatra -lähtöön. Lauantaina aika-ajot starttaavat kello 9:30. Ensimmäinen kilpailulähtö on vuorossa kello 13:50 ja meno jatkuu radalla alkuiltaan sekä radan ulkopuolella yömyöhään. Sunnuntaina kilpailemisen makuun päästään kello 10:00 alkaen. King of Imatra kruunaa Imatranajon kello 16:45.
Imatranajossa kilpaillaan luokissa IRRC Superbike, IRRC Supersport, Open Superbike, Open Supersport, sivuvaunut, Classic Superbike, Retro Superbike ja GP250.

Kilpailun viralliset jatkot järjestetään Imatran keskustassa olevalla Inkerinaukiolla, jossa luvassa tapahtuman palkintojenjaot, nimmarisessioita, Henna Peltonen & Sofia Fia DJ-show, livemusiikkia tarjoilevat mm. Dark Rider Brothers, Tommi & Tottaboys sekä räppäri Juno. Inkerinaukion kisakylään on vapaa pääsy koko viikonlopun.

Kuljettajat luokittain

Lisätietoa: Imatranajo VIP ja Business VIP

Lisätietoa: Oheistapahtumat

Liput

Teksti ja kuva: Imatranajon tiedotus

Uusin numero