Imatran katuratahanke etenee

Toiveet kansainvälisen katuratakilpailun saamisesta Suomeen ottivat jälleen askeleen eteenpäin, kun IRRC-sarjan saksalainen edustaja Torsten Schmidt vieraili elokuun puolivälissä Imatralla tarkastelemassa perinteikkään TT-radan nykyisiä olosuhteita. Saksassa, Belgiassa, Hollannissa ja Tshekeissä ajettavan IRRC-sarjan tulevaisuuden suunnitelmissa siintää kilpailukalenterin laajentaminen uusille radoille ja tällä hetkellä Suomi ja Imatra näyttäytyvätkin sarjan silmissä houkuttelevana vaihtoehtona.
 
– Suomi on kaunis ja kiinnostava maa, joka omaa pitkät perinteet moottoriurheilun saralla. Imatralla kilvanajon historia ulottuu kauas ja onkin kunnia olla mukana suunnittelemassa kilpailutoiminnan palauttamista tälle perinteikkäälle paikkakunnalle yhdessä suomalaisen moottoripyöräily-yhteisön kanssa. IRRC-sarjan osakilpailun järjestäminen Imatralla on realistinen tavoite, mutta se vaatii edelleen paljon työtä, toteaa Schmidt.
 
Schmidtin mukaan Imatran rata ei nykyisellään liiemmin eroa niistä radoista, joilla IRRC-sarjan osakilpailuja Keski-Euroopassa ajetaan. Radalta löytyy kuitenkin muutamia erityispaikkoja, joiden turvallisuuteen täytyy löytää ratkaisut ennen kuin kilpaileminen Imatralla on mahdollista. Schmidt korostaa, että kaikkein tärkeintä katuratakilpailuissa on katsojien turvallisuuden takaaminen.
 
– Ensisijaisesti näen itseni hankkeessa konsulttina, joka jakaa neuvoja rata-alueen saattamiseksi IRRC:n edellyttämälle tasolle. Ensinnäkin radan tulee olla lisensoitu, jotta IRRC-osakilpailu voidaan ajaa Suomessa ja Imatralla. Lisäksi kilpailun järjestäminen vaatii järjestävältä taholta laajaa yhteistyötä Imatran kaupungin ja paikallisen elinkeinoelämän kanssa. Katuratojen lisensoinneista vastaa kunkin maan moottoriliitto, joten olinkin erityisen tyytyväinen tavatessani Suomen Moottoriliiton toimitusjohtajan Kurt Ljungqvistin vierailuni aikana.
 
Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist oli niin ikään tyytyväinen vierailun antiin ja Imatran moottorikerhon esittelemiin suunnitelmiin katuratakilpailun järjestämisestä vanhalla TT-radalla. Moottoriliiton yleinen toive on, että jäsenkerhot toteuttaisivat mahdollisimman monipuolisesti kansainvälisiä kilpailuja kotimaassa. Ljungqvist totesikin moottoriliiton seisovan vakaasti katuratakilpailuhankkeen takana ja on valmis tarjoamaan liiton resurssien puitteissa kaiken mahdollisen tuen kilpailujen tuomiseksi Imatralle.
 
– Kansainväliset kilpailut tuovat intoa tekemiseen ja kasvattavat kiinnostusta lajia kohtaan niin harrastajien kuin muidenkin toimijoiden keskuudessa. Moottoriliitto voi tukea tätä kyseistä hanketta kommunikoimalla hankkeessa mukana olevien tahojen välillä ja toimimalla edunvalvojana sille tyypillisissä rooleissa hankkeen parissa. Monipuolisella, laajalla ja hyvällä yhteistyöllä valmisteltu ja toteutettu hanke on edellytys kilpailun onnistumiselle. Uskon, että tämäntyyppiselle kilpailulle on tilausta suomalaisen moottoriurheilukansan keskuudessa, summasi yhteen SML:n toimitusjohtaja Ljungqvist.
 
– Imatran Moottorikerhon näkökulmasta Kurtin ja Torstenin vierailu Imatralla oli erittäin hyödyllinen sekä kannustava ajatellen kilpailujen järjestelyiden jatkamista. Torsten antoi arvokasta palautetta liittyen radan olosuhteisiin sekä muihin järjestelyiden kannalta oleellisiin asioihin. Oli myös tärkeää saada Kurt mukaan tapaamiseen lajin kattojärjestön sekä radan lisensoimisesta vastaavan tahon edustajana. Moottoriliitolla on luonnollisesti tärkeä rooli hankkeen toteutumisessa. Meidän tehtävänämme Imatran Moottorikerhossa on tästä eteenpäin ryhtyä edistämään ratakatselmuksessa ilmenneiden haasteiden ratkaisua, toteaa Imatran Moottorikerhon puheenjohtaja Sami Backman.
 
Niin Schmidt kuin Ljungqvistkin uskoivat Imatranajojen historian lisäävän kiinnostusta kaavailtua katuratakilpailua kohtaan – myös kansainvälisellä tasolla. Lisäksi hanketta puoltaa Imatran Moottorikerhon osaaminen ja kokemus moottoripyöräkilpailujen järjestämisessä sekä Imatran kaupungin positiivinen suhtautuminen kilpailuhankkeeseen. IRRC:llä on tiettyjä taloudellisia ehtoja kilpailujen järjestämisen suhteen ja näiltä osin paikallisen elinkeinoelämän saaminen hankkeen taakse tulee olemaan erittäin tärkeää.
 
Tämän hetkisen tiedon perusteella näyttää siltä, että kilpailu saataisiin järjestettyä Imatralla aikaisintaan vuonna 2016. Kilpailujen järjestelyt jatkuvat yhteistyössä Imatran Kaupungin, Suomen Moottoriliiton ja IRRC:n kanssa.

Uusin numero