Ice1Racing-tiimin Marc de Reuver pystyi ajamaan ehjät erät eilisistä ongelmista huolimatta ollen ensimmäisessä erässä 15. ja toisessa erässä 18.
Santtu Tiainen puolestaan kärsi kaatumisesta ensimmäisessä erässä ja kipusi perästä 23:nneksi. Toisessa erässä Tiainen oli toistamiseen 23.
– Polvi tuntui paremmalta kuin eilen, mutta kolme kovaa kisaa viikon sisällä tuntuu nyt liian paljolta. Ensimmäinen starttini oli parempi kuin eilen, sisäkautta on aina hyvä ja sain kerätty taas pisteitä, joten tasaisesti eteenpäin, kommentoi de Reuver ensimmäisen erän jälkeen.
De Reuver ajoi aikaisemmin viikolla Belgian vuotuisessa Keiheuvelin mestaruuskilpailussa kolmanneksi.
Tiainen sai kohtalaisen startin ensimmäisessä erässä, mutta kolaroi Alfie Smithinkanssa ja joutui nousemaan perältä uudelleen. Tiaisen 23. sija oli näin ollen työvoitto.
Ensimmäisen erän voitti Antonio Cairoli (KTM), toiseksi ajoi Maximilian Nagl (KTM) ja kolmas oli Ken de Dycker (KTM).
Toinen erä oli molemmille suomalaistiimin kuljettajille tasaisesta ajosta huolimatta kohtalaisen vaisu. De Reuver pystyi nappaamaan kolme MM-pistettä sijoittuen siis 18:nneksi, mutta Tiainen jäi pisteiden ulkopuolelle ollen toistamiseen.
Toisen erän voitti MM-sarjaa johtava Cairoli, toiseksi ajoi Nagl ja kolmas oli Gautier Paulin (Kawasaki).
Tulokset:
http://www.motocrossmx1.com/reslists.aspx