EM-sarjan neljästä viikonlopusta on nyt ajettu puolet ja Roni nousi kokonaispisteissä kolmen kärkikuljettajan joukkoon. ”Sain samanlaisen syötön päälle kuin Kiteen SM:ssä muutama viikko sitten ja tulosta alkoi syntyä. Molemmat päivät oli suht virheetöntä ajoa ja pyörä toimi loistavasti. Siirtymät kuluivat alkuviikon sateiden takia todella haastaviksi, mutta onneksi erikoiskokeet säilyivät ajokuntoisina loppuun saakka” -kuvaili tyyyväinen Roni viikonloppun kulkua.
Sunnuntain menestys kruunasi Ronin jo yli kolme viikkoa jatkuneen Itä-Euroopan turneen. Nikander aloitti kierroksensa Puolan MM-endurosta, jatkoi matkaansa Slovakian MM-kisaan ja palasi sieltä takaisin Puolan EM-osakilpailuun täksi viikonlopuksi. Viime viikot ovat olleet paitsi jatkuvaa sopeutumista uusiin maastoihin, myös sopeutumista erilaisiin pyöriin. Ronihan ajaa SM- ja MM-sarjan kisat 250cc nelitahtisella Husqvarnalla ja EM-sarjassa alla on Hussen 250cc 2-tahtinen enduro. Nikander edustaa EM-kisoissa paitsi Suomea ja Husqvarnaa niin samalla myös Euroopan moottoripyöräunionin UEM:n junioritiimiä. Vastuu ison pyörän kuskaamisesta on UEM-teamissa sälytetty Ronille ja tiimin kaksi muuta kuskia kisaavat pikkuluokassa.
Fiat Husqvarna Teamin toinen kuski Lauri Pohjonen ajoi myös erittäin onnistuneen viikonlopun. Lauantaina Laurin sijoitus junioreiden E1-luokassa oli neljäs ja sunnuntaina seitsemäs. Lauri paransi sijoituksiaan selvästi Ranskassa ajetusta sarjan ensimmäisestä kisaviikonlopusta ja nousi kokonaispisteissä kymmenen parhaan joukkoon. ”Kokonaisuutena täytyy olla todella tyytyväinen viikonlopun sijoituksiin. Vähän oli yliyrittämistä ja pariin turhaan virheeseen meni muutaman sijan verran aikaa. Mutta kiva on tänä vuonna ollut huomata että vauhti riittää parhaimmillaan EM-kärkeenkin. Nyt pitää vaan löytää lisää tasaisuutta tuleviin kisoihin” -totesi Lauri maalissa.
Teamin seuraava kilpailu on 17.-18. heinäkuuta ajettava Italian EM-osakilpailu ja siitä heti viikon päästä jatkuu enduron SM-sarja Mikkelissä. EM-sarja päättyy Portugaliin 11.-12.9. Kansainväliset edustustehtävät eivät kuitenkaan pääty vielä tähän, sillä sekä Lauri että Roni on valittu Suomen Junior Trophy -joukkueeseen Meksikon joukkue MM-kisoihin marraskuun alussa.
Teksti: Fiat Husqvarna teamin tiedotus