Husqvarnan Pablo Quintanilla palasi Dakarin kärkeen: ”Kaikki sujui tismalleen nappiin”

Kärjessä ajanut Hondan amerikkalaiskuljettaja Ricky Brabec jäi osuudella Quintanillasta seitsemän ja puoli minuuttia. Osuuden voittokamppailu Hondan Kevin Benavidesin kanssa oli tiukka, eroa jäi minuutti ja 52 sekuntia.

Kokonaiskilpailussa Quintanillan ero kakkosena olevaan Brabeciin on nyt 4.38, mutta kuten tämäkin osuus osoitti, se ei ole vielä yhtään mitään.

”Tänään kaikki sujui tismalleen suunnitellusti. Oli hieno tunne voittaa osuus. Päivä ei ollut missään nimessä helppo, vauhti oli kova ja navigointi vaativaa. Lisäksi reitillä oli kova vastatuuli. Taistelu Benavidesin kanssa oli tuimaa koko ajan. Vaikka olenkin nyt ykkösenä, kilpailua on edelleen todella paljon jäljellä ja pidän tiukasti kiinni suunnitelmastani”, Quintanilla sanoi.

Maanantain osuudelle hän joutuu starttaamaan ensimmäisenä.

”Ykkösenä reitille lähteminen ei ole tietenkään paras tilanne. Tavoitteeni onkin iskeä kunnolla kahdeksannella osuudella, mikä antaisi minulle edun yhdeksännen osuuden yhteislähdössä. Todella paljon voi vielä tapahtua näiden päivien aikana, mutta teen parhaani, että pystyisin pitämään katseeni tiukasti omassa suunnitelmassani ja tavoitteessani.”

Kärjestä kakkoseksi pudonnut Hondan Ricky Brabec oli kaikesta huolimatta melko tyytyväinen ajoonsa.

”Tämä oli todella kova päivä. Lämpötila oli ihan ok, mutta tuuli teki ajamisesta hankalaa. Olin hiukan huolissani polttoaineen riittämisestä, mutta riittihän se, vaikka ensimmäinen tankillinen loppui aiemmin kuin kuvittelimme. Kokonaisuutena tämä oli aika hyvä päivä. Odotan innolla neljää viimeistä päivää, koska tunnen olevani edelleenkin tuoreena, kroppani on yhä 100-prosenttisessa iskussa”. Brabec sanoi.

Maanantaina Perussa ajetaan seitsemäs osuus, jonka mitta on 323 kilometriä.

6. osuuden tulokset:

1. Pablo Quintanilla (Husqvarna) 03:50:47 
2. Kevin Benavides (Honda) 03:52:39 
3. Matthias Walkner (KTM) 03:55:08 
4. Toby Price (KTM) 03:55:35 
5. Adrien Van Beveren (Yamaha) 03:56:35 
6. Ricky Brabec (Honda) 03:58:17 

Kokonaistilanne 6/10:

1. Pablo Quintanilla (Husqvarna) 20:45:13 
2. Ricky Brabec (Honda) 20:49:51 
3. Toby Price (KTM) 20:50:30 
4. Kevin Benavides (Honda) 20:53:14 
5. Adrien Van Beveren (Yamaha) 20:54:45 
6. Matthias Walkner (KTM) 20:55:59 
 

Uusin numero