Ranskalaisen Renetin lisäksi Husqarnan tehdastiimissä kilpailevat hänen maanmiehensä Mathias Bellino, sekä britit Jamie ja Daniel McCanney. Jälkimmäinen liittyy tiimiin junioreiden maailmanmestarina.
Extreme enduron puolella Husqvarnan tehdastiimin värejä kantavat britti Graham Jarvis ja espanjalainen Alfredo Gomez.
Tästä nipusta Gomez ja D. McCanney ovat mukana ensi viikonvaihteena Puolan Gdanskissa käynnistyvässä SuperEnduron MM-sarjan avauksessa. Super- eli hallienduron kauden kolmas MM-osakilpailu ajetaan MP-messujen yhteydessä Helsingissä tammi-helmikuun vaihteessa.
Renet jatkaa E2-luokassa tavoitellen toista titteliä putkeen. Hän saavutti viime kaudella kahdeksan MM-osakilpailuvoittoa ja kruunasi kautensa joukkuemestaruuteen Argentiinan Sixillä.
Mansaarelta tuleva Daniel McCanney siirtyy suurempiin saappaisiin ja E1-luokkaan TM:n Eero Remeksen ja kumppaneiden seuraksi.
Viime kaudella loukkaantumisesta kärsinyt Bellino jatkaa E3-luokassa, jossa hän hävisi MM-pronssin seitsemällä pisteellä Shercon Matti Seistolalle.
McCanneyn veljeksistä nuorempi, Youth Cupin mestaruuden vuonna 2013 napannut Jamie on asettanut tähtäimeensä junioreiden MM-kullan.
– Bel-Ray Husqvarna Factory Racing lähtee erittäin korkein tavoittein ja odotuksin kauteen 2015. Brändinä tavoitteemme on saavuttaa yhä kovempaa menestystä ja vahvistaa Husqvarnan asemaa endurossa, linjaa kilpailutoimenjohtaja Robert Jonas.