Päivän ensimmäisessä SM-erässä Atte Jousi todisti, ettei Porissa ajetun SM-avauksen erävoitto tullut sattumalta. Kun muut tekivät pieniä tai vähän isompiakin virheitä, hyvinkääläisnuorukainen päästeli varmoin ottein erävoiton. Kertaalleen kaatunut ja etujarrukahvansa telonut Ludde Söderberg pystyi puristamaan kakkoseksi, mutta Jousen etumatkan tavoittajaksi ei hänestäkään ollut. Jousen lailla vielä viime kaudella MXJ-luokassa ajanut Juuso Matikainen jatkoi vahvaa tulokaskauttaan A-luokassa ajaen erän kolmoseksi.
Toisessa erässä mentiin aluksi muutama kierros Matikaisen johdolla. Sitten takaa nousi kotiradallaan kisannut Niko Koskela ja siirtyi kärkeen saaden Söderbergin varsin nopeasti seurakseen. Tällä kertaa Söderberg sai vaihteeksi pidettyä pelit pystyssä lähdöstä maaliin ja kun noin kolmasosa erästä oli takana, hän nousi kärkeen pitäen pintansa ruutulipulle asti.
Vielä toiseksi viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Koskela ajoi kotiyleisön kannustamana kakkosena, mutta Jousen loppukiri oli huima. Hän täräytti toiseksi viimeisen ratakierroksen peräti reilut kolme sekuntia Koskelaa nopeammin ja otti kakkossijan. Kolmospaikkakin oli kuitenkin Koskelalle aikaisempiin kotikisoihin verrattuna hieno suoritus, samalla karisi kotikisan epäonnen apina kerralla harteilta.
– Tein siinä yhdessä mutkassa takalenkillä virheen, keula meni yli vallista ja siellä olikin sitten pelkkää kuivaa hötöä siellä vallin takana, siinä Atte pääsi ihan kiinni ja seuraavaan mutkaan yritin puristaa sisälinjalle ja siinäkin tuli pieni virhe ja Atte meni ohi, Koskela kertasi toiseksi viimeisen kierroksen tapahtumia.
Söderberg oli päiväänsä suhteellisen tyytyväinen, varsinkin kisan tiukkaan luonteeseen.
– Nyt lähden taas reissuun hakemaan lisää vauhtia EM-sarjasta. Olisi todella kiva nähdä nämä kaveritkin siellä, kun SM:issä vedetään näin hyvää kisaa, Söderberg totesi itseäänkin nuoremmille Jouselle ja Koskelalle.
Atte Jousi ei ainakaan avauserän jälkeen vieläkään tunnustanut kauheasti yllättyneensä alkukautensa kilpailukyvyn riittävyydestä.
– Tämän takia sitä on taas koko talvi treenattu kovaa, että jaksaa puristaa erät loppuun asti. No, en nyt ehkä aivan kärkeen lähtenyt vielä tavoittelemaan, sinne viidennen tietämille oli realistiset tavoitteet tälle kaudelle asetettu, mutta kyllä nyt on yritettävä olla kärkitaistelussa mukana jatkossakin.
Sarjassa Jousen johto on nyt vaivaiset kaksi pistettä Söderbergiin, Koskela puolestaan tulee mitalikamppailussa kuudentoista pinnan takamatkalla.
14-18 -vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupissa erien podiumilla nähtiin täsmälleen sama kolmikko, mutta kilpaa ajettiin tiukoissa merkeissä molemmissa erissä. Aki Manninen jatkoi loistavasti alkanutta kauttaan molempien erien voitoilla, mutta tiimikaveri Joona Marin tarjosi tasaveroisen vastuksen. Matias Savo oli avauserässä aivan selvä kolmonen, toisessa Savo puolestaan hätyytteli pitkään Marinia.
Kolmikon järjestys Cup-pisteissä on sama, Manninen johtaa Mariniin nähden kahdeksalla pisteellä, Savolla pisteitä on 16 Marinia vähemmän.
Luokan kärkeen kuuluvan Santeri Kinnusen päivä oli synkkä, avauserässä hän kolaroi ensimmäisellä kierroksella ja jäi aivan hännille. Upea nousu tuotti loppujen lopuksi viidennen sijan. Toinen erä alkoi vain vähän paremmin, mutta päättyi keskeytykseen ja mitä ilmeisimmin aivotäräykseen.
Kummankin sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 24.7. Lahdessa.
Tiedote: Totti Raittila / TR-Tuotanto
Kisan tulokset löydät täältä.