Viimeinenkin este Marquezin, 19, odotetun Repsol Honda-kuvion tieltä poistui käytännössä sunnuntaina Silverstonessa, kun MotoGP-sarjan kaupalliset oikeudet omaavan Dornan espanjalainen toimitusjohtaja Carmelo Ezpeleta vahvisti, että niin sanottu rookie-sääntö runtataan romukoppaan.
Sääntö laadittiin aikoinaan satelliittitiimien selustan, rekrytoinnin ja elinvoiman turvaamiseksi. Kyseisen säännön mukaan MotoGP-luokan tulokaskuljettaja ei saa siirtyä suoraan tehdastallin riveihin.
– Tämä sääntö on aikansa elänyt ja sitä ei enää tarvita. Se poistuu ensi kaudeksi, vahvisti Ezpeleta.
Yamahan Spies jäi rookie-
säännön ainoaksi ”uhriksi”
Virallinen vahvistus asiaan saadaan kesäkuun viimeisenä viikonvaihteena Assenin radalla ajettavan Hollannin TT:n yhteydessä, jossa GP-komissio istuu uudelleen kokouspöydän ääreen. Rookie-säännön hyvästelyn osalta komissiolla on tosin enää kumileimasimen rooli.
Mielipiteet jakanutta sääntöä ehdittiin soveltaa vain kertaalleen ja yhden kuljettajan, eli yhdysvaltalaisen Ben Spiesin osalta.
Spies ajoi ensimmäisen täysipainoisen MotoGP-luokan kautensa vuonna 2010 Yamahan Tech 3-satelliittitiimissä, jonka kautta hänet nostettiin suunnitellusti Jorge Lorenzon tallikaveriksi tehtaan riveihin Valentino Rossin lähdettyä Ducatille.
Rookie-sääntöä on ehditty myös kiertää olemassaolonsa aikana, vaikka Spiesilta evättiinkin kaudella 2010 tuurauskeikka tehdastallissa Rossin loukkaannuttua.
Alvaro Bautista näet pauhasi MotoGP-luokkaan ja suoraan tehdastalliin tulokaskuljettajana kaudella 2010. Bautistan osalta rookie-sääntöjä silmäiltiin sormien välistä siksi, että hän oli silloin Suzukin ainoa kuljettaja.
Rossilla olisi varaa
tinkiä palkastaan
HRC ei ole vielä vahvistanut ensi kauden kuljettajakaksikkoaan, mutta käytännössä homma on selvä sen jälkeen, kun Lorenzo torjui tarjouksen ja päätti jatkaa vähintään kaksi kautta Yamahalla.
Honda haluaa pitää Dani Pedrosan ja Pedrosa haluaa jatkaa Hondalla. Tosin nähtävästi enää yhden kauden ajan 1+1 -sopimusmallilla, sillä viimeistään Marquezin tulon myötä Pedrosa joutuu taas jäämään tallikaverinsa varjoon, kuten nyt on käynyt Casey Stonerin kanssa.
Rossilla ei ole asiaa sen paremmin Yamahan kuin Hondankaan tehdastiimeihin. ”Tohtorin” jatkaminen ja samalla uran päättäminen Ducatilla vaikuttaa enemmän kuin todennäköiseltä, ellei sitten yhtenä vaihtoehtona väläytelty ajatus Hondan omasta satelliittitiimistä saa yht’äkkistä puhuria siipensä alle.
Rossille on rytissyt siksi paljon rahaa ikkunoista ja ovista, että mies on itsekin myöntänyt sitä olevan jo ihan riittävästi takavuosiein rajuista veromätkyistä huolimatta. Rossi on retostellut hymyssäsuin, että hän olisi valmis kurvailemaan uransa kaksi viimeistä kautta vähän maltillisemmallakin liksalla.
MotoGP-luokan vilkkailla siirtomarkkinoilla ei ole siis luvassa sittenkään enää mitään mullistavaa, kun uransa päättävä Stoner sekä Lorenzo ovat lyöneet korttinsa pöytään ja rookie-sääntö on pikapuoliin menneisyyttä markkinavoimien osoitettua mahtinsa.
Isojen poikien palapeli on paketissa, kun Yamaha tekee päätöksensä siitä, kuka kolmikosta Spies-Andrea Dovizioso-Cal Crutchlow ajaa kaudella 2013 Lorenzon rinnalla tehdastiimissä.