Marquezin poissaolo kolmen päivän testijakson avauksesta oli tosin jo ennalta sovittu juttu.
Honda lupasi maestrolleen ansaitun vapaapäivän ja tilaisuuden juhlia mestaruuksia pitemmän kaavan mukaan veljensä Alexin ja hyvän ystävänsä Esteve Rabatin kanssa. Alex vuoli Moto3-luokan MM-kultaa ja Rabat kiiltävintä Mika Kallion edestä Moto2:ssa.
Rabat, 25, ja nuorempi Marquez, 18, muodostavat ensi kaudella Marc VDS Racingin duon Moto2-luokassa. Molemmilla on tietenkin tavoitteena nousta jossain vaiheessa kuninkuusluokkaan.
– Tito (Rabat) kuuluu tavallaan perheeseemme ja hän puolustaa ensi vuonna mestaruutta. Alexilla on puolestaan edessään oppivuosi. Tiedän, että Shuhei Nakamoto (HRC) on luvannut Alexille jo tässä vaiheessa tilaisuuden päästä kokeilemaan MotoGP-luokan pyörää, mutta se on vielä lähinnä hauskanpitoa, Marc muotoilee.
Marquezin veljekset
samaan tiimiin?
MotoGP-sarjan nykyinen johtotähti myöntää kuitenkin hekumoivansa ajatuksella Marquezin vauhdikkaan perheen yhä tiiviimmästä yhteisestä tulevaisuudesta.
– Haluaisin joskus ajaa Alexin kanssa samassa tiimissä MotoGP-luokassa.
Marc Marquezilla, 21, on sopimus Hondan kanssa kausista 2016-17 samoin kuin hänen tallikaverillaan Dani Pedrosalla.
Nakamoto on todennut, että hän haluaisi pitää Marquezin riveissään vaikka seuraavat kymmenen kautta. Pedrosan pitkä taival Hondan kanssa tulee sen sijaan todennäköisesti tiensä päähän kauden 2017 jälkeen.
Pedrosan seuraajan paikalle on tyrkyllä taatusti monta kuljettajaa. Paikkaa pedataan tässä vaiheessa lähinnä Jack Millerille, jolle tarjoutuu maanantaina ensimmäiset maistiaiset Hondan MotoGP-luokan tuotantopyörästä.
Sunnuntaina Moto3-luokan MM-hopeaa Red Bull KTM Ajo-tiimin väreissä voitolla ajaneella aussikuski Millerillä, 19, on plakkarissaan kolmen vuoden sopimus HRC:n kanssa. Aki Ajo toimii GP-sarjan yhden kohutuimman kuljettajan henkilökohtaisena managerina.