Suomi on asukaslukuun suhteutettuna ylivoimaisesti maailman menestynein moottoripyöräurheilumaa, joten harva maa pystyy saamaan samanlaista mestarijoukkoa kasaan.
– Olemme erittäin iloisia siitä, että saamme näin korkea-arvoisen joukon juhlaamme. Suomella on merkittävä asema koko maailmanlaajuisessa moottoripyöräurheilussa, olemmehan saavuttaneet yhteensä huikeat 69 maailmanmestaruutta. Mestareidemme lisäksi juhlaan saapuukin varsin suuri joukko kansainvälisiä arvovieraita, Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist iloitsee.
Juhlagaala polkaistaan näyttävästi käyntiin julkaisemalla suomalaisen moottoripyöräurheilun menestystarinasta kertova kirja ”Voittamattomat”, joka valottaa kaikkien 17 maailmanmestarin menestyksen salaisuuksia.
Juhlassa palkitaan kaikki vuonna 2012 menestyneet suomalaiset moottoripyöräurheilijat. Vuoden menestyneimmät suomalaiset olivat Joonas Kylmäkorpi, joka tulee pokkaamaan tilaisuudessa maaradan kolmannen perättäisen maailmanmestaruutensa, supermoton MM-hopeaa ajanut Mauno Hermunen, sekä endurosuuruus Juha Salminen, jonka kaulaan pujotetaan pronssinen MM-mitali.
Moottoriurheiluhistoriaa tehdään Helsingin ydinkeskustassa jo aiemmin juhlapäivänä, jolloin Moottoriliitto rakentaa ”varikon” Kolmen Sepän patsaan ympärille. Paikan päällä nähdään muun muassa enduromestari Samuli Aron kaikki viisi maailmanmestaruuspyörää sekä lukuisia suomalaisia MM-mitalisteja sekä maailmanmestareita.
– Harvalla on mahdollisuus päästä tutustumaan MM-tason kilpailu-kalustoon sekä kilpailijoihin. Tuomalla varikon keskellä ihmisiä, teemme tutuksi suomalaista moottoripyöräilyn menestystarinaa, Ljungqvist toteaa.
Kuva: SML