Viime viikonloppuna Heinolaa vietiin maailmankartalle, kun Enduro GP:n kolmas osakilpailu ajettiin viimeisen päälle hyvin ja vastuullisesti järjestettynä Heinolassa! Kansainväliset kilpailut ovat suomalaiselle moottoripyöräurheilulle tärkeitä ja ennen kaikkea parhaita paikkoja tavata kansainvälistä kisaväkeä ja moottoriurheilun vaikuttajia!
Lauantaina kisojen aikaan kohtasivat kansainvälisen moottoriliiton FIM:n presidentti Jorge Viegas, kansanedustaja Teemu Kinnari ja Moottoriliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen. Ryhmä kokoontui MM-kisan ollessa käynnissä Heinolan motocrossradalla viime lauantaina. Ajatuksia vaihdettiin kansainvälisestä kilpailemisesta, biopolttoaineista ja yleisesti moottoripyöräilyurheilun tulevaisuudesta meillä ja muualla.
Heinolan Moottorikerho järjesti maailmanluokan kisat!
Heinolan moottorikerhon järjestämä Enduron maailmanmestaruusosakilpailu on niin järjestävälle kerholle kuin Moottoriliitollekin suuri ponnistus ja hyvän yhteistyön tulos. Vastavalittu kansanedustaja Teemu Kinnari oli paikalla mielellään. Kinnari on itsekin entinen Enduron kilpakuski 90-luvulta ja Heinolan MM-osakilpailu oli luonteva paikka tavata ja luoda kontakteja.
Suomalainen moottoriurheilu tarvitsee menestyjänsä ja kansainväliset kotikisat, jossa suomalaiset voivat kannustaa omiaan! Avoin, rehellinen puhe ja yhteistyötä kaikilla tasoilla tarvitaan, jotta voimme jatkossakin kannustaa maanmiehiämme heidän tavoitellessaan paikkojaan maailman huipulla! Kinnari totesikin, että meidän kaikkien tulee oppia elämään ja muuntautumaan muuttuvassa maailmassa. Näissä asioissa ovat keskiössä vastuullinen kilpailujärjestäminen, kilpailemisen sähköistyminen ja uusiutuvat polttoaineet.
”Olin iloinen, kun sain kutsun ja pääsin keskustelemaan FIM:n ja Suomen Moottoriliiton kanssa ajankohtaisista asioista koskien moottoripyöräilyä. Lajin harrastajana ja entisenä kilpailijana koen lajin jatkuvuuden tärkeänä.” sanoo kansanedusta Teemu Kinnari.
EnduroGP laajenemassa Iso-Britanniaan ja Australiaan!
Kilpailun promoottori oli kutsunut lauantai-iltana koolle pressitilaisuuden, jossa oli paikalla promoottorin lisäksi FIM:n presidentti Jorge Viegas ja Moottoriliiton Erkki Heikkinen. Prime Stadium aikoo laajentaa Enduro GP:tä tulevina vuosina. Ensi vuonna kilpailukalenterissa nähdään Iso-Britannia ja vuonna 2025 Australia, jos neuvottelut etenevät suunnitellusti. Uusi promoottori on tehnyt valtavasti töitä MM-sarjan eteen ja sen työn hedelmät alkavat näkyä.
Toimittajan kysyessä Enduron tulevaisuudesta, sen mahdollisesta sähköistymisestä, vastasi Viegas napakasti, että pienemmissä luokissa sähköistyminen on jo pitkällä, mutta suuremmissa kuutioissa ei sähkö ole vaihtoehto ainakaan toistaiseksi. Hän uskoo, että biopolttoainekehitys jatkuu ja on toiveikas, että niistä löytyisi ratkaisu tulevaisuudessa vastuulliseen kilpailemiseen. Toistaiseksi biopolttoaineet ovat vielä kilpailukäytössä kalliita, mutta Viegas uskoo hintojen tulevan järkevämmälle tasolle lähiaikoina. Hän päätti puheenvuoronsa todeten, että moottoripyöräilyurheilu on murrostilassa.
Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen kiitti puheenvuorossaan järjestävää Heinolan Moottorikerhoa hienoista kisoista ja onnitteli jo 70-vuotiasta kerhoa sen seitsemänsien MM-kisojen järjestämisestä.
EnduroGP on pitämässä Skandinavian kisat jatkossakin kalenterissaan. Heinolan jälkeen nyt tulevana viikonloppuna MM-osakilpailut pidetään Ruotsin Skovdessa. Sarjan pistetilanne Suomen GP:n jälkeen löytyy täältä: https://www.endurogp.com/2023-results/
(kuvat: SML / Kaisa Lökfors)