Lopen kunta on kunnioittanut Motocrossin nelinkertaista maailmanmestaria omalla kadulla. Heikki Mikkolan nimeä kantavan kadun avajaisia vietettiin 9.9.2024 Lopen kunnantalon ja paikallisen S-Marketin välillä. Heikki Mikkolan katu sijaitsee Lopen kirkonkylän keskustassa.
Moninkertaisen motocrossin maailmanmestarin, loppilaisen Heikki Mikkolan mukaan nimetty katu sijaitsee Lopen kirkonkylällä kunnantalon ja S-marketin välisellä alueella. Katu avattiin virallisesti maanantaina 9.9.2024 klo 13.30. Tilaisuuden avasi kansanedustaja Timo Heinonen ja itse kunniavieras oli luonnollisesti myös paikalla avajaisissa. Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela ja Suomen Moottoriliiton pääsihteeri olivat paikalla avaamassa Lopen legendan mukaan nimettyä katua.
Vuosina 1974–1978 Mikkola voitti neljä maailmanmestaruutta ja sijoittui kerran hopealle. Heikki Mikkolan ensimmäisestä MM-voitosta tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Hän ajoi ensimmäisen mestaruuden alle 500-kuutioisten luokassa vuonna 1974.
Heikki Mikkola oli aikansa edelläkävijöitä ja harrasti urheilua monipuolisesti. Mikkola pelasi pesäpalloa, jääkiekkoa, hiihti ja hyppäsi mäkeä Lopella, mutta moottoripyöräilyura oli jo nuorena hänelle tärkeintä. Heikki Mikkola ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa mitä pääsy huipulle vaatii. Monipuolinen urheilu ja harjoittelu ympäri vuoden ovat jokaisen huippu-urheilijan arkea.
Heikki Mikkola on valittu AMA American Motorcyclist Association Hall of Fameen vuonna 2006. Mikkola on saanut urheiluseuran Lopen Uupunut -kunnianimen sekä paikan Suomen Urheilun Hall of Fameen vuonna 2021. Hän lopetti aktiiviuransa kauden 1979 jälkeen ja urheilu-uransa jälkeen Mikkola toimi maanviljelijänä Lopella.
Nyt Lopella on ensimmäinen katu. Eikä mikä tahansa katu vaan Heikki Mikkolan katu lukee väyläkyltissä. Tähän mennessä kaikki väylät Lopella ovat olleet teitä.