Jääspeedwayn tämän kauden MM-sarja saavutti huipennuksensa, kun kauden päätöskilpailu kaasuteltiin viikonloppuna Hollannin Heerenveenissä. Sarjan suomalaisedustajat Aki Ala-Riihimäki, Heikki Huusko ja Max Koivula olivat eilisessä kilpailussa hyvässä vauhdissa ja ajaneet upean kauden. Kilpailuun lähdettiin tilanteessa, jossa Ala-Riihimäki ja Huusko olivat MM-sarjassa sijoilla kolme ja neljä. Koivula starttasi kilpailuun sarjan kahdeksannelta sijalta, vain neljä MM-pistettä viiden parhaan joukosta.
Upea ja historiallinen suomalaiskausi sai lopulta myöskin arvoisensa huipennuksen. Huusko ajoi alkuerien ykköseksi, voitettuaan neljä viidestä erästään. Samalla Huuskolle paikka päivän päättävään finaalierään. Eilen kauden parhaan sijoituksensa ajanut Koivula paransi tänään vielä lisää. Viiteen alkuerään kahden erävoiton turvin kerätyt 11 pistettä pitivät toiveet finaalipaikasta hengissä loppuun asti. Lopulta Koivula sijoittui kilpailussa hienosti viidenneksi, kun tasapisteissä ollut Ruotsin Martin Haarahiltunen nappasi viimeisen finaalipaikan. Ala-Riihimäen alkuerät alkoivat avauserässä ilman pisteitä. Toisesta ja kolmannesta erästään suomalainen keräsi viisi pistettä erävoiton ja kakkossijan turvin. Siihen suomalaisen onni loppui, sillä kaksi viimeistä alkuerää päättyivät hylkäyksiin. Viisi ajettua eräpistettä toivat kilpailussa sijan 12.
Finaaliin Huusko sai vastaansa kolme ruotsalaista, kun viivalla nähtiin Haarahiltusen lisäksi Stefan Svensson ja Jimmy Olsen. Finaalin ekapäässä oli tilannetta, sillä Haarahiltunen kaatui eikä Huusko ehtinyt väistää törmäystä. Finaalin uusinnan voittoon kaasutteli Svensson ennen Olsenia. Huusko ajoi ruutulipulle hienosti kolmantena. Huuskon kolmas sija oli historiallinen, sillä suomalainen nousi upeasti MM-sarjan pronssille. Mitali oli upea saavutus, sen ollessa vasta kautta aikojen neljäs suomalainen MM-mitali henkilökohtaisella tasolla. Edellinen suomalainen MM-mitalisti oli Jari Ahlbom vuoden 1997 MM-pronssilla. Oululainen Jarmo Hirvasoja voitti maailmanmestaruuden vuonna 1990 ja ajoi lisäksi MM-hopeaa 1985.
– Ihan uskomaton fiilis, sanattomaksi vetää. Onhan tämä upeaa, ei meinaa todeksi uskoa mitä tänään tapahtui, kommentoi onnellinen Huusko.
– Alkuerät sujui tänään tosi hyvin. Eilen ajoin vähän eri ajolinjaa. Tänään palasin tutumpaan ajolinjaan ja annoin mennä täysiä, toteaa Huusko.
– Finaalissa oli ekapäässä tilannetta. Oisko Haarahiltusella takarengas puhjennut ja sillä nousi siitä pyörä pystyyn enkä pystynyt väistämään. Uusinnassa piti ajaa varmasti maaliin asti, sillä pyörä ei törmäyksen jäljiltä toiminut niin kuin ois pitäny. Onneksi se ei vaikuttanut lopputulokseen, kommentoi Huusko finaalia.
– Kulunut kausi on ollut hyvä. MM-pronssin lisäksi PM-kulta. Superliigan kisoissa jo huomasi, että alkaa kulkemaan. Kovaa treeniä, pyörän säätämistä ja paljon kierroksia pyörän päällä, siinä se resepti hienoon kauteen, kommentoi MM-pronssimies Huusko lopuksi.
Upean suomalaiskauden ja menestyksen täydensivät Inzellissä osakilpailun voittaneen Ala-Riihimäen MM-sarjan neljäs sija ja nousujohteisen kauden ajaneen Koivulan seitsemäs sija. Kaikki kolme suomalaista aivan upeasti siis MM-sarjan seitsemän parhaan joukossa.
Tulokset:
1. Stefan Svensson, Ruotsi 20
2. Jimmy Olsen, Ruotsi 18
3. Heikki Huusko, Suomi 16 (eräpisteet 3,3,1,3,3+1)
4. Martin Haarahiltunen, Ruotsi 14
5. Max Koivula, Suomi 12 (3,3,2,1,2)
6. Max Niedermaier, Saksa 11
7. Franz Zorn, Itävalta 10
8. Jimmy Hörnell Lidfalk, Ruotsi 9
9. Charly Ebner, Itävalta 8
10. Jasper Iwema, Hollanti 7
11. Andrej Divis, Tsekki 6
12. Aki Ala-Riihimäki, Suomi 5 (0,2,3,d,d)
13. Sebastian Reitsma, Hollanti 4
14. Markus Jell, Saksa 3
15. Filip Jäger, Ruotsi 2
16. Maximilian Niedermaier, Saksa 1
17. Lukas Hutla, Tsekki DNS
MM-sarja loppupisteet:
1. Martin Haarahiltunen, Ruotsi 70
2. Max Niedermaier, Saksa 63
3. Heikki Huusko, Suomi 58
4. Aki Ala-Riihimäki, Suomi 53
5. Stefan Svensson, Ruotsi 53
6. Jimmy Olsen, Ruotsi 47
7. Max Koivula, Suomi 41
8. Franz Zorn, Itävalta 39
9. Markus Jell Saksa 30
10. Jimmy Hörnell Lidfalk 28
11. Charly Ebner Itävalta 21
12. Jasper Iwema Hollanti 21
13. Andrej Divis Tsekki 19
14. Sebastian Reitsma, Hollanti 10
15. Lukas Hutla, Tsekki 9
16. Johann Weber, Saksa 7
17. Christoph Kirchner Saksa 4
18. Filip Jäger, Ruotsi 4
19. Benedikt Monn, Saksa 3
20. Franz Mayerbühler Saksa 3
21. Maximilian Niedermaier, Saksa 1
Teksti: Matias Hirsimäki & Tomi Nevanperä, kuva Timo Eronen