Kenttätyö ja liikkuminen maakunnissa on vuosien varrella tullut niin tutuksi, ettei karttoja ja navigaattoreita tarvitse käyttää Niin Lapin kairat kuin Helsingin sokkeloiset kadut ovat tuttuja. Hartolla – jos kenellä – on Yamaha-leima niin tiukalla, ettei sitä saa pois ja kovan työn ansiosta on Yamahalla nykypäivänä erittäin hyvä jälleenmyyjäverkosto Suomessa. Kaikki alan kauppiaat, niin ”omat” kuin kilpailjoidenkin, tulivat tutuiksi. Vuosikymmenien työ ja harrastus lajien parissa on tuonut sellaisen ystäväpiirin Hartolle, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, että vastaavaa saa hakea. Kavereitaan hän on auttanut eikä sellaista pulmaa ole tullutkaan, mitä ei yhdessä olisi saatu ratkaistua. Lisäksi Harto tunnetaan myös nuoruusvuosiensa aktiivisesta kilpaurasta moottoripyörien parissa.
Harto on ollut monipuolinen moottoripyöräilijä ja menestystä on tullut muun muassa jääradalla, endurossa ja maaradalla. 1970-luvun alkupuolella hän ajoi samana vuonna jääradan Suomen mestaruuteen soololuokassa, Jussi Rantasen syydarina sivuvaunuissa ja vielä endurossa – aika saalis yhdelle vuodelle. Päijänneajossa Harto oli kaksi kertaa yleiskilpailun toisena ja Päitsejä kertyi kaikkiaan 13 kappaletta, joista viimeisin 1982. Myös Sixi eli enduron Kuuden Päivän Ajo on Hartolle tuttu kisa ja siellä kuuluisin kilpailupari hänellä on ollut Steve McQueen, joka oli kuulemma ”ihan kova kuski”. Hartolla on useita Suomen Moottoriliitton myöntämiä kultaisia ansiomerkkejä.
Hiljaiseloa Harto tuskin eläkepäivinä ehtii pitää; mökkeily ja kalastelu Konneveden mökillä, aktiivisesti moottoriurheilua harrastava ystäväpiiri sekä osa-aikainen työskentely Yamaha-tuotteiden kanssa pitää elämän yhtä vilkkaana kuin aikaisemmat vuosikymmenet.
Yamaha Motor kiittää Hartoa suurenmoisesta työurasta, sekä toivottaa erinomaisen hyviä eläkepäiviä!
Tiedote: Yamaha Motor