Harri Kullas edustaa Viroa motocrossin MM-joukkuekilpailussa

– Minuun otettiin yhteyttä Viron joukkueen johdon tiimoilta pari viikkoa sitten, kun tieto Suomen moottoriliiton linjauksesta tuli julkiseksi. Motocross on ammattini ja joukkueiden MM-kilpailut ovat henkilökohtaisesti tärkeä näytön paikka jatkoa ajatellen. Toki maajoukkueessa ajan ensisijaisesti joukkueelle ja edustamalleni maalle. Tähän saakka olen aina edustanut Suomea ja MM-sarjassa ajan SML:n lisenssillä, mutta tällä kertaa mennään sitten Viron joukkueessa, Kullas toteaa tiedotteessaan.

Kullas ei ota kantaa Viron maajoukkueen muihin kuljettajiin, maan moottoriliitto julkistaa täydellisen kokoonpanon myöhemmin.

– Pohdimme tätä asiaa pitkään taustajoukkojeni kanssa ja lopulta päätös oli tehtävä. Joukkue MM-kilpailu on iso ja tärkeä osa kautta. Toisen mantereen huippujen kohtaaminen on harvinaista herkkua, joten innolla lähden mukaan. Sääli, että minuun otettiin yhteyttä Suomen moottoriliitosta vasta tänään, jolloin olin jo ehtinyt sopia edustuksestani Viron joukkueessa. Liitossa on ilmeisesti harrastajien keskuudessa syntyneestä kohusta johtuen alettu nyt kasata joukkuetta, Kullas harmittelee.

* Päivitys:

Suomen moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen tiedotti klo 18.11, että Suomesta lähtee sittenkin joukkue Latviassa ajettavaan MM-kilpailuun.

Joukkueessa ajavat Henric Stigell, Ludde Söderberg ja Santtu Tiainen.

 

Uusin numero