Hamilton mielii MotoGP-pyörän puikkoihin – Rossi ja Lorenzo eivät pistä hanttiin

– Olen keskustellut Hamiltonin kanssa muutaman kerran MotoGP-kisojen yhteydessä. Tietenkin se vaatii kokemusta, ennen kuin lähdet kokeilemaan MotoGP-pyörää. Pyörämme on kuitenkin helppo ajettava ja kunhan siitä karsitaan vähän voimaa, niin olisihan se ehdottomasti hienoa, että Lewis voisi kokeilla M1:htä, Rossi totesi Indyn pressitilaisuudessa.

– Hamilton on kertonut myös haluavansa tulla ajamaan moottoripyörällä ranchilleni. Hänen ei tarvitse aloittaa nollasta, sillä kokemusta löytyy mm. jo 450-kuutioisesta motocrosspyörästä, jatkaa Rossi.

Hamiltonin mukaan hänen nuoruusvuosiensa unelmana oli kilpailla kaksipyöräisellä kalustolla. Lopullista lajivalintaansa hänen on tuskin silti tarvinnut katua.

– Lewis tuntee intohimoa moottoripyöriin ja ajaa crossia. Minulla olisi ilo lainata M1-pyörääni hänelle. Mutta ison vakuutuksen kera!, virnisti Lorenzo.
 

Uusin numero