Haapajärvi jyrää Kaupunki Cupissa

Kilpailussa oli mukana kuusi joukkuetta, kun alunperin mukana piti olla myös Forssan kakkosjoukkue. Se joutui kuitenkin jäämään kilpailusta pois, kun Henri Ahlbom ei ollut vielä ajokykyinen ja Jari Mäkinen siirtyi Haapajärven joukkueeseen Seinäjoella loukkaantuneen Niko Siltaniemen tilalle.

Kilpailun voittoon ajoi Haapajärven joukkue maksimipisteet keränneen Jari Mäkisen johdolla.  Jiri Nieminen säesti kahdeksalla pisteellä. Näin Haapajärvelle 23 pistettä ja kauden toinen voitto toisessa osakilpailussa.

Toiseksi kilpailussa sijoittui Seinäjoen joukkue 19 pisteellä. Teemu Lahti ajoi viidestä erästään 14 pistettä ja häviten ainoastaan Mäkiselle. Janne Nymanin saldoksi kertyi viisi pistettä.

Kolmanneksi kilpailussa tuli Forssan joukkue. Marko Suojanen ajoi Forssalle 12 pistettä ja Jarkko Kunnaskari neljä. Neljännen sijan otti Viron joukkue 11 pistettä ajaneen Ken Viidaksen johdolla.

Vili Mattila edusti yksin Kuusankosken joukkuetta, kun Jooa Partanen loukkaantui. Mattila keräsi eristään kahdeksan pistettä ja sai ajaa rauhassa uusinnan voittoon viidennestä sijasta, kun Porin kuljettajat olivat estyneet osallistumaan uusintaan.

Pori siis kilpailussa jumboksi kahdeksalla pisteellä.

Tulokset:
1. Haapajärvi 23 (Jari Mäkinen 15, Jiri Nieminen 8)
2. Seinäjoki 19 (Teemu Lahti 14, Janne Nyman 5)
3. Forssa 16 (Marko Suojanen 12, Jarkko Kunnaskari 4)
4. Viro 13 (Ken Viidas 11, Martin Kimmel 2)
5. Kuusankoski 8+3 (Vili Mattila 8+3)
6. Pori 8 (Jouni Viljanen 4, Jere Lehtonen 4)

Uusin numero