Vasta 13-vuotias Felix Nässi kruunattiin kauden 2012 päätteeksi kaikkien aikojen nuorimmaksi GP125-luokan Pohjoismaiden mestariksi. PM-tittelin lisäksi nuorukainen saavutti luokassaan SM-hopeaa.
Suomen Moottoriliitto on tunnustanut Nässin menestyksen palkitsemalla mestarin SML:n pronssisella ajajamerkillä. Myös Helsinki Racing Club palkitsi Nässin 25-vuotisjuhlassaan kristallisella Hot Stock -palkinnolla merkkinä menestyksekkäästä tulokaskaudesta.
Ajo Motorsport Junior Projectin Hondaa käskyttänyt Nässi ajoi kauden 2012 aikana Suomessa ja ulkomailla 16 kilpailua, joista tuloksena oli vakuuttavat 7 voittoa ja 12 palkintokorokesijoitusta.