Eriksson karkaa SM-kärjessä

Toni Eriksson venytti pistejohtonsa jo kahden erävoiton mittaiseksi eli viiteenkymmeneen pisteeseen viemällä päivän molempien erien ykkössijat.

Eriksson on nyt voittanut sarjan kahdeksasta erästä kuusi ja miehen tavoite neljän lajin suomenmestaruudesta tällä kaudella sujuu ainakin motocrossin osalta suunnitelmien mukaan. Ludde Söderberg vieraili MX1 SM:ssä ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja onnistuikin avauserässä hätyyttelemään Erikssonia ajoittain, mutta joutui tyytymään kakkossijaan.

Kummankin erän startin nimiinsä vienyt Eriksson sai ajaa toisessa suurimman osan ajasta kaikessa rauhassa, kun Söderberg ensin lipsautti ulos radalta ja sitten pyöräytti vielä piruetin. Aivan erän lopussa Söderberg joutui vielä tiukoille kakkospaikankin säilyttämisessä, kun kolmanneksi viimeisellä kierroksella kolmoseksi noussut Erki Kahro pisti kisan vielä tiukaksi.

Kummankin erän kolmanneksi ajanut Kahro oli jälleen kisassa lainapyörällä, kun miehen oma peli hajosi lauantain MX2-luokan kisassa. Samalla eestiläinen nousi sarjassa kolmospaikallaan jo neljän pisteen päähän Riku Rouhiaisesta. Erien nelos- ja viitossijat Karkkilasta saalistanut, sarjan avauskisan EM-päällekkäisyyden vuoksi väliin jättänyt Henric Stigell on nyt sarjanelosena kahdenkymmenenseitsemän pisteen päässä Kahrosta.

Suomen cupien kisapäivää leimasivat valitettavasti loukkaantumisten vuoksi poissaolot. 11-15- vuotiaiden MXC/A:n päivän kisasta puuttuivat sarjaa suvereenisti hallinneet Jere Haavisto ja Joel Kolehmainen. Kotikisaansa hallitsi selkeästi Matias Murto nousten samalla sarjakärki Haaviston kanssa tasapisteisiin. Ensimmäisen erän kakkos- ja toisen erän nelossijan napannut Juho Kaitanen on nyt sarjakolmosena vain pisteen päässä kärkiparista.

Nuorisoluokka MXJ:n, eli 14-18- vuotiaiden päivän avauserän startti poisti puolestaan pelistä kuudesta erästä viisi voittaneen Miro Sihvosen. Tilanteesta aiheutui olkapäävamma ja pojan kisapäivä päättyi ensimmäisen erän lähtösuoran päähän. Vamma uhkaa myös osallistumista tulevien viikonloppujen EM- ja MM-kisoihin.

Ensimmäisen erän voittaja Emil Silander lipsautti toisessa avauskierroksella nurin, mutta ehti nousta kolmanneksi. Toista erää puolestaan hallitsi suvereenisti Joona Saari. Avauserän neljänneksi ajanut Saari nousi samalla sarjakärkeen neljän pisteen erolla kummankin erän kakkoseksi ajaneeseen Eetu Kuusistoon.

Kuusiston toisen erän kakkossija oli todellinen taisteluvoitto, sillä maaliintulon jälkeen raumalaisnuorukainen lysähti maahan ja päätyi ensiapuhenkilöstön hoiviin suonensisäiseen nesteytykseen. Kuusistohan kilpaili lauantaina myös MX2-luokan SM:ssä, helteisessä säässä kaksi täyttä kisapäivää peräkkäin vaati näin fysiikalta hurjaa venymistä.

Sihvonen säilytti sarjassa sentään kolmannen sijan vain kaksi pistettä Kuusiston takana. Sarjan mitalikamppailu tulee olemaan varsin mielenkiintoinen, kun vielä Niclas Polsa ja Emil Silanderkin mahtuvat alle kahdenkymmenen pisteen päähän ykköspaikasta.

Motocrossin SM-sarja jatkuu 17.-18.8. Iisalmessa. Ensi viikonloppuna ajetaan MX-Liigaa Miehikkälässä ja seuraavana viikonloppuna kalenterissa on Supercrossin SM Vantaalla.

Kaikki tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/932709

 

Uusin numero