Emil Weckman jatkoi voittoputkeaan Viron Mulgicrossissa

150-kuutioista Hondaa käskyttävä Weckman oli nopein sekä aika-ajossa, että kaikissa kolmessa kisaerässä. Vaikka voitot tulivat melko helposti, myös parannettavaa jäi.

– Täällä startti tapahtuu betonilta, jota en ole juurikaan päässyt harjoittelemaan, joten pari ensimmäistä lähtöä meni pahasti alakanttiin. Ensimmäisessä erässä olin lähdön jälkeen kymmenennen sijan tuntumassa ja menikin kolme kierrosta ennen kuin nousin kärkeen.

– Toisessa erässä jäin jälleen sutimaan betonille ja lähtö oli vielä huonompi kuin ensimmäisessä erässä, mutta sain kuitenkin lähtömutkassa käännettyä koko muun joukon sisäpuolelle ja nousin jo ensimmäisellä kierroksella kärkeen. Viimeisessä erässä sitten poltin hieman kumia valmiiksi betoniin joka ilmeisesti auttoi sillä otin lähdön nimiini ja ajoin varmistellen voittoon. Olen viimeksi ajanut täällä vuonna 2012, mutta tämä on yksi lempiratojani. Olen treenannut viime aikoina pääasiassa isolla pyörällä, joten pikkupyörällä ajo tuntui todella helpolta ja kevyeltä, pohtii Weckman.

Ensi viikonloppuna Weckman suuntaa Espanjan Albaidaan Honda Europen leirille. EMX150 Euroopan mestaruussarjaan valmistavalla leirillä ohjelmassa on kisakaluston testauksen lisäksi ajovalmennusta sekä fyysiset ja psyykkiset testit.

– Odotan leiriä todella innoissani. Erityisesti kiinnostaa mikä on oma vauhtini muihin sarjan kuljettajiin nähden. Ajaminen on tietysti aina hauskaa, mutta hiukan jännittää haastattelujen antaminen englanniksi näin pitkän tauon jälkeen. Leirillä on valmentamassa mm. viime vuoden MX2 maailmanmestari Tim Gajser sekä Hondan tehdastiimin urheilujohtaja ja motocross-legenda Jean-Michel Bayle, joten uskon että saan taas leiriltä hyviä vinkkejä omaan ajooni, kertoo Weckman.

EMX150 Euroopan mestaruussarja avataan Teutschenthalissa Saksan MM-motocross osakilpailun yhteydessä 7. toukokuuta.

Team Manninen Bros Hondan yhteistyökumppanit kaudella 2016 ovat Brandt Oy, Arai kypärät, moottoripyörätarvikkeiden ja varaosien maahantuoja Duell, moottoripyörien tarrasarjoja valmistava Tapesnake, yritystekstiilejä ja mainos- sekä liikelahjoja valmistava Brandix Oy, Honda Pro Oils tuotteet sekä puunkäsittelyyn ja -kuljetuksiin erikoistunut Puhtila Oy.

Teksti ja kuva: Team Manninen Bros. Honda tiedotus
 

Uusin numero