Elena Rosell seuraa Taru Rinteen viitoittamaa tietä MotoGP-sarjaan

Rosell kilpailee kaudella 2012 MotoGP-sarjan Moto2-luokassa qatarilaisen QMMF-tiimin Moriwaki-pyörällä. Miehisessä MotoGP-sarjassa ainoana kuljettajana kauniimpaa sukupuolta edustava Rosell, 25, debytoi MM-sarjassa päättyneellä kaudella espanjalaisen Jorge Martinezin johtaman Aspar-tiimin riveissä.

Avauskisa Assenin radalla Hollannissa jäi tosin ajamatta, kun hän joutui jäämään sivuun aika-ajosta kaaduttuaan kolme kertaa harjoituksissa. Espanjan maaperällä Aragonissa ja Valenciassa ajetuissa osakilpailuissa Rosellin vauhti ja tuntuma Suter-pyörään parani jo merkittävästi. Hän sijoittui Aragonissa 33:nneksi ja kauden Valenciassa päättäneessä kotikisassaan 25:nneksi.

Rinne on ensimmäinen MM-pisteille yltänyt naiskuljettaja

 

Rosellilla ei ole siis ollut ainakaan vielä asiaa MM-pisteille, toisin kuin Rinteellä, Igatalla ja Poengsenilla aikoinaan. Nyt jo historiaan painuneessa 125-kuutioisten luokassa kilpaillut Rinne debytoi MM-sarjassa kaudella 1988 Ranskan GP:n merkeissä. Rinne jätti nimensä lähtemättömästi historiankirjoihin ollen ensimmäinen MM-pisteille yltänyt naiskuljettaja.

Ennen rr-uraansa kartingissa muun muassa Mika Häkkisen SM-tasolla takanaan pitänyt Rinne sijoittui piikkiluokassa parhaimmillaan seitsemänneksi vuonna 1989 ajetussa Hochenheimin GP:ssä. Hän lähti liikkeelle toisesta lähtöruudusta ja johti osan kilpailua. Viimeisen MM-osakilpailunsa turkulainen Rinne ajoi vuonna 1990 Australiassa.

Rinteen tavoin 125-kuutioisissa kilpailleen Igatan huippuhetket osuivat 1990-luvun puolivälin tienoille, jolloin myös hän raivasi tiensä parhaimmillaan tukevasti kympin sakkiin. Poengsen puolestaan poimi pisteensä 250-kuutioisten luokasta. Hän sijoittui Mugellon radalla vuonna 2001 ajetussa Italian GP:ssä 14:nneksi.

Uusin numero